Asumisen riskiperusteinen valvonta ja viranomaisyhteistyö
Lindfors, Sami (2026)
Lindfors, Sami
2026
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604288247
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604288247
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tarkastella asumisen riskiperusteista valvontaa sekä viranomaisyhteistyön kehittämistä erityisesti toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden näkökulmasta. Työ toteutettiin Pirkanmaan pelastus- ja ensihoitopalveluiden toimeksiannosta ja kohdistui Pirkanmaan hyvinvointialueeseen.
Tutkimuksessa selvitettiin, miten asumisen paloturvallisuus ja poistumiskyky huomioidaan sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisessa palvelutarpeen arvioinnissa, millaisia palveluja ja apuvälineitä toimintakyvyltään rajoittuneille henkilöille on tarjolla sekä miten paloriski-ilmoittaminen on ohjeistettu. Lisäksi tarkasteltiin viranomaisyhteistyön nykytilaa ja kehittämistarpeita. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena teemahaastattelujen avulla ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä.
Tulosten mukaan asumisen paloturvallisuus ei ole systemaattinen osa palvelutarpeen arviointia, eikä pelastusviranomaisen asiantuntemusta hyödynnetä siinä riittävästi. Tutkimus toi esiin pelastusviranomaiselle valtakunnallisesti aiemmin tunnistamattoman roolin osana palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnittelua. Paloriski-ilmoittaminen kohdistuu pääasiassa ilmeisiin palovaaroihin, eikä toimintakyvyn alentuminen itsessään ole pelastuslain (379/2011) 42 §:n mukainen ilmoitusperuste. Toimintakyvyllä on kuitenkin merkitystä pelastustoimen tiedonsaantioikeuden näkökulmasta.
Tulosten perusteella ennaltaehkäisevät toimenpiteet tulisi kohdentaa riskiperusteisesti erityisesti toimintakyvyltään rajoittuneisiin henkilöihin. Tämä edellyttää valtakunnallisesti yhdenmukaista arviointimenetelmää, tiedon tehokkaampaa hyödyntämistä sekä viranomaisyhteistyön kehittämistä. Lisäksi pelastusviranomaisen roolia osana palveluprosesseja tulisi vahvistaa asumisen paloturvallisuuden parantamiseksi.
Tutkimuksessa selvitettiin, miten asumisen paloturvallisuus ja poistumiskyky huomioidaan sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisessa palvelutarpeen arvioinnissa, millaisia palveluja ja apuvälineitä toimintakyvyltään rajoittuneille henkilöille on tarjolla sekä miten paloriski-ilmoittaminen on ohjeistettu. Lisäksi tarkasteltiin viranomaisyhteistyön nykytilaa ja kehittämistarpeita. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena teemahaastattelujen avulla ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä.
Tulosten mukaan asumisen paloturvallisuus ei ole systemaattinen osa palvelutarpeen arviointia, eikä pelastusviranomaisen asiantuntemusta hyödynnetä siinä riittävästi. Tutkimus toi esiin pelastusviranomaiselle valtakunnallisesti aiemmin tunnistamattoman roolin osana palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnittelua. Paloriski-ilmoittaminen kohdistuu pääasiassa ilmeisiin palovaaroihin, eikä toimintakyvyn alentuminen itsessään ole pelastuslain (379/2011) 42 §:n mukainen ilmoitusperuste. Toimintakyvyllä on kuitenkin merkitystä pelastustoimen tiedonsaantioikeuden näkökulmasta.
Tulosten perusteella ennaltaehkäisevät toimenpiteet tulisi kohdentaa riskiperusteisesti erityisesti toimintakyvyltään rajoittuneisiin henkilöihin. Tämä edellyttää valtakunnallisesti yhdenmukaista arviointimenetelmää, tiedon tehokkaampaa hyödyntämistä sekä viranomaisyhteistyön kehittämistä. Lisäksi pelastusviranomaisen roolia osana palveluprosesseja tulisi vahvistaa asumisen paloturvallisuuden parantamiseksi.
