JALKAUTUVAN SOSIAALIOHJAUKSEN TOIMINTAMALLI VANTAAN YLÄKOULUILLE
Krigsholm, Katri (2016)
Krigsholm, Katri
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016112817816

Tiivistelmä
TIIVISTELMÄ
Krigsholm, Katri. Jalkautuvan sosiaaliohjauksen toimintamalli Vantaan yläkouluille. Porvoo. 36 s. 3 liitettä. Diakonia ammattikorkeakoulu, Syrjäytymisvaaras-sa olevien terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, sosionomi (YAMK).
Vantaalla on tällä hetkellä suuri huoli koulupudokkaista ja siitä, miten tilannetta voitaisiin ennaltaehkäistä. Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisevää toimintaa pyritään kehittämään tällä hetkellä aktiivisesti Vantaalla. Työskentelyn painopistettä pitäisi saada siirrettyä ennaltaehkäisevämmäksi. Tarkastelin opinnäytetyössäni syrjäytymisvaarassa olevien nuorten palveluita peruskoulun yläluokilla. Käytäntö on osoittanut, että kouluissa tarvitaan yhä enemmän sosiaalityön osaamista syrjäytymistä ennaltaehkäisevässä työskentelyssä. Yhä useampi peruskoulua käyvä nuori on vaarassa eri syistä keskeyttää opintonsa yläasteen aikana. Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluilla seitsemältä ammattilaiselta, jotka työskentelevät syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Tutkimustulokset on analysoitu sisällön analyysillä teemoittelua apuna käyttäen.
Opinnäytetyössä kartoitetaan ja pohditaan sosiaaliohjaajan roolia peruskoulun yläluokilla ennaltaehkäisevänä toimijana. Työn tarkoituksena on luoda moniammatillisen yhteistyön työskentelykulttuurin mahdollisuuksia yläkouluille Vantaalla. Uutta näkökulmaa kaivataan nyt myös koulun sosiaalityössä uuden oppilashuoltolain myötä. Tämä muutos on saanut miettimään jalkautuvan työskentelymallin kehittämistä yläkouluille Vantaalla. Koulussa toimiva palveluohjaaja antaisi koulun muun oppilashuollon henkilökunnalle enemmän aikaa paneutua heidän omiin asiakkaisiinsa sekä mahdollisuuden kehittää ryhmä-muotoista ennaltaehkäisevää toimintaa koulun arkeen.
Teoriapohjani pohjautuu sosiaalipedagogiseen viitekehykseen. Keskeiset kä-sitteet työssäni ovat sosiaaliohjaus koulussa, varhainen puuttuminen sekä kouluyhteisönä.