Ikäihmisten ja jälkeläisten yhteisasuminen: mahdollisuuksia ja esteitä

Abstract

Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia ikäihmisten ja heidän jälkeläistensä yhdessä ja lähekkäin asumisen mahdollisuuksia ja esteitä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla ammattilaiset ja ikäihmiset jälkeläisineen voisivat käydä keskustelua ja madaltaa kynnystä tällaisten asumisratkaisuiden toteuttamiseen. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla samassa paritalossa asuvaa isoäitiä ja hänen tytärtään sekä kahta ikäihmisten parissa työskentelevää sosiaali- ja kirkon alan ammattilaista. Puolistrukturoidun teemahaastattelun haastateltavat valittiin maantieteellisin perustein. Tutkimuksemme mukaan yhdessä tai lähekkäin asumisessa on sekä inhimillisiä että konkreettisia mahdollisuuksia. Ikäihminen kokee turvaa, hänen kykyään itsenäiseen asumiseen tuetaan, perhesiteet tiivistyvät, elinkustannuksissa säästetään, ja tiedot ja taidot siirtyvät eteenpäin. Diakoniatyö voi tukea asumisasioita pohtivia ikäihmisiä avoimen dialogin keinoin. Yhdessä tai lähekkäin asumisen esteitä ovat yksilökeskeinen kulttuuri, rikkinäiset suhteet, ikäihmisen oppima "pärjäämisen" kulttuuri, mahdollinen asumislisän leikkaus ja diakoniatyön rajalliset vaikutuskeinot asumisen rakenteisiin. Johtopäätöksenä on, että ikäihmisten ja nuorempien sukupolvien yhteisasumisen tukeminen voi tuoda apua ikäihmisten yksinäisyyteen, osattomuuteen ja nousevan vanhushuoltosuhteen haasteisiin. Hyödyllistä olisi käydä aiheesta enemmän julkista keskustelua sekä luoda lisää yhteisöllisen asumisen muotoja: asumisyksiköitä, asuintaloja, kortteleita ja kyliä.

The aim of the thesis was to study the opportunities and threats related to elderly people and their offspring living together or near one another. The aim was to produce information with which professionals and elderly people with their offspring could use in order to discuss and lower the threshold of implementing such living arrangements. The research material of the qualitative research was gathered by interviewing a grandmother and her daughter living in the same semi-detached house and two professionals working with elderly people in church social work and social work. The interviewees of the semi-structured theme interview were chosen on geographical grounds.

Based on the research, there are both humane and concrete opportunities in living together or in near proximity. The elderly person feels safe, their ability for independent living is supported, family ties are strengthened, living costs are reduced and knowledge and skills are being passed on. Church social work can support elderly people who are pondering over habitation matters by using open dialogue. The obstacles of living together or in near proximity are the individual culture, broken relationships, the learned ”independent survival” culture of the elderly, possible cuts in housing benefits and the limited means of church social work to influence housing structures. The conclusion is that supporting joined housing of the elderly and younger generations can relieve the loneliness and feeling of being deprived with elderly people. It can also help the future challenges of age dependency ratio. It would be useful to discuss the topic more in public and create more forms of communal housing: living units, houses, blocks and villages.