Iloinen itsenäistyminen vai heitteille jättö : Vanhemmuuden kokemuksia kehitysvammaisen lapsen itsenäistyessä
Yrjölä, Janne (2018)
Yrjölä, Janne
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018111717341
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018111717341
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena on kuvata kehitysvammaisen lapsen vanhemman kokemuksia lapsensa itsenäistyessä. Ymmärryksen lisääntyminen voi tarjota palveluverkoston toimijoille mahdollisuuksia kehittää vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä, lisätä asiakaslähtöisyyttä ja mahdollistaa onnistuneempia palveluprosesseja. Tutkimuskysymys on: Millä tavalla lapsen kehitysvammaisuus vaikuttaa vanhemmuuden kokemukseen lapsen itsenäistyessä?
Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Eteva kuntayhtymän kanssa. Kevään 2018 aikana vanhemmuuden kokemusten käsittelyyn järjestettiin itsenäistyneiden kehitysvammaisten vanhempien ryhmä, joka kokoontui neljä kertaa. Tapaamisissa käsiteltiin kehitysvammaisen lapsen vanhemmuuden erityispiirteitä viiden ryhmään osallistuneen vanhemman tekemien teemavalintojen mukaan. Tutkimusaineisto koostuu ryhmätapaamisten litteroinneista.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisin teemahaastatteluin, fenomenologisella tutkimusotteella. Opinnäytetyössä vanhemmuus kuvataan subjektiivisena kokemuksena, sellaisena kuin vanhemmat sen ilmoittavat. Lisäksi opinnäytetyössä käytettiin yhteistutkimuksellista otetta. Vanhemmille esiteltiin kunkin tapaamiskerran jälkeen edellisen kerran pohjalta tehtyä esianalyysia, joten he saattoivat vahvistaa tai uudelleen suunnata tulkinnan oikeellisuutta.
Tutkimustulokset kuvaavat kehitysvammaisen vanhemman kokemusmaailman haastavana ja raskaana. Sen lisäksi että vanhemmat ovat kokeneet joutuneensa taistelemaan lastensa oikeuksien puolesta ja olemaan valveutuneita tukiviidakon suomista mahdollisuuksista, kokevat he usein leimaantuvansa hankaliksi vanhemmiksi. Kokemusta värittää myös koko lapsen elämän aikainen epävarmuus lapsen kehittymisestä ja huoli tulevaisuudesta, kun vanhempi ei enää itse ole lapsen asioita ajamassa. Positiivisina kokemuksina tulokset kuvaavat vanhemman kasvun ihmisenä, jota ei ilman kehitysvammaista lasta olisi ehkä tapahtunut.
Johtopäätöksenä voi todeta, että kehitysvammaisen lapsen vanhemman kanssa työskentelevät ammattilaiset voisivat helpottaa yhteistyön rakentumista huomioimalla vanhemman tulokulman yhteistyötilanteisiin. Pitkältä ajalta kertyneet epäluottamuksen kokemukset ja stigmatisoituminen vaikuttavat vanhemman suhtautumiseen ja luottamussuhteen syntyyn. Avoin, rehellinen ja ymmärtävään kuunteluun perustuva työskentelytapa tuottaisi hedelmällisen lopputuloksen. Ammattilaisten kouluttaminen asiakkaan kokemusnäkökulman huomioimiseen voisi olla avain profession kehittymiselle.
Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Eteva kuntayhtymän kanssa. Kevään 2018 aikana vanhemmuuden kokemusten käsittelyyn järjestettiin itsenäistyneiden kehitysvammaisten vanhempien ryhmä, joka kokoontui neljä kertaa. Tapaamisissa käsiteltiin kehitysvammaisen lapsen vanhemmuuden erityispiirteitä viiden ryhmään osallistuneen vanhemman tekemien teemavalintojen mukaan. Tutkimusaineisto koostuu ryhmätapaamisten litteroinneista.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisin teemahaastatteluin, fenomenologisella tutkimusotteella. Opinnäytetyössä vanhemmuus kuvataan subjektiivisena kokemuksena, sellaisena kuin vanhemmat sen ilmoittavat. Lisäksi opinnäytetyössä käytettiin yhteistutkimuksellista otetta. Vanhemmille esiteltiin kunkin tapaamiskerran jälkeen edellisen kerran pohjalta tehtyä esianalyysia, joten he saattoivat vahvistaa tai uudelleen suunnata tulkinnan oikeellisuutta.
Tutkimustulokset kuvaavat kehitysvammaisen vanhemman kokemusmaailman haastavana ja raskaana. Sen lisäksi että vanhemmat ovat kokeneet joutuneensa taistelemaan lastensa oikeuksien puolesta ja olemaan valveutuneita tukiviidakon suomista mahdollisuuksista, kokevat he usein leimaantuvansa hankaliksi vanhemmiksi. Kokemusta värittää myös koko lapsen elämän aikainen epävarmuus lapsen kehittymisestä ja huoli tulevaisuudesta, kun vanhempi ei enää itse ole lapsen asioita ajamassa. Positiivisina kokemuksina tulokset kuvaavat vanhemman kasvun ihmisenä, jota ei ilman kehitysvammaista lasta olisi ehkä tapahtunut.
Johtopäätöksenä voi todeta, että kehitysvammaisen lapsen vanhemman kanssa työskentelevät ammattilaiset voisivat helpottaa yhteistyön rakentumista huomioimalla vanhemman tulokulman yhteistyötilanteisiin. Pitkältä ajalta kertyneet epäluottamuksen kokemukset ja stigmatisoituminen vaikuttavat vanhemman suhtautumiseen ja luottamussuhteen syntyyn. Avoin, rehellinen ja ymmärtävään kuunteluun perustuva työskentelytapa tuottaisi hedelmällisen lopputuloksen. Ammattilaisten kouluttaminen asiakkaan kokemusnäkökulman huomioimiseen voisi olla avain profession kehittymiselle.