Esite lapsiperheiden sosiaaliohjauksen tueksi
Väisänen, Eevastiina (2019)
Väisänen, Eevastiina
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019090618237

Tiivistelmä
Lapsiperheiden sosiaaliohjaus tarvitsi tehokasta palveluohjausta varten päivitetyn esitteen. Esite on perinteinen markkinoinnin väline ja tutkitusti esite saavuttaa asiakkaat tehokkaasti. Sosiaalihuoltolain alaiseksi siirtynyt varhainen tuki on organisaatiomuutoksen tuotos. Lapsiperheiden sosiaaliohjauksen perusajatus on tarjota apua arjen haasteisiin varhaisessa vaiheessa ja oikea-aikaisesti. Yleisesti oli tiedossa ongelma, ettei lapsiperheiden sosiaaliohjauksen palvelun sisällöstä ollut laajaa tietoa perheiden tai muiden ammattilaisten keskuudessa. Opinnäytetyön tavoitteena on parantaa palveluohjausta varhaiseen tukeen ja helpottaa asiakkaiden hakeutumista palvelun piiriin. Esitteellä pyritään selkeyttämään palvelun sisältöä sekä asiakkaille, että ammattilaisille.
Esitteen kehittämisessä aloitettiin toteuttamalla kysely ja tuomalla asiakkaan näkökulma esiin. Kyselyyn vastanneet vastasivat kysymyksiin esitteen sisällöstä ja visuaalisesta ilmeestä. Helsingin kaupungin uuden brändin mukainen ulkoasu yhtenäistää koko Helsingin palvelut. Esitteen visuaalinen suunnittelun lähtökohtana oli Helsingin kaupungin asettamat graaffiset ohjeet painotuotteille. Esitteen käyttöikää pyrittiin pidentämään tekemällä esite tiedostomuotoon, jossa sitä voidaan muokata. Lisäksi esite oli sähköisessä muodossa helppo jakaa ja myös monistaa paperiseksi.
Lapsiperheiden sosiaaliohjaus on varhaista tukea ja sen tulisi olla tiiviissä yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa. Koska varhaiskasvattajat ovat päivittäin tekemisissä lasten ja perheiden kanssa, varhaisen tuen tarve ilmenee aikaisessa vaiheessa. Opinnäytetyöraportissa käsitellään palveluohjauksen helpottamista, ja sitä millainen yhteistyön tulisi lain mukaan olla varhaiskasvatuksen ja sosiaaliohjauksen välillä.
Perheiden sosiaalipalvelut ovat edelleen hajanaisia perhekeskusuudistuksista huolimatta. Esitteen avulla pystytään mahdollistamaan ammattilaisten oikea-aikainen palveluohjaus ja lisäämään oikeaa tietoa palvelusta. Esite onnistui tuotteena täyttämään palvelun tarpeen ja esitteen päivittäminen lisäsi yhdenmukaisuutta muiden Helsingin palveluiden kanssa. Lapsiperheiden sosiaaliohjauksen saavutettavuuden lisääminen on yksi tapa parantaa varhaista puuttumista ja estää perheiden haasteiden kriisiytymistä.