Osaaja 2020 : Satakunnan ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden parhaimmisto
Ranne, Sirpa; Sankari, Anne (2021)
Ranne, Sirpa
Sankari, Anne
Satakunnan ammattikorkeakoulu
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021061436796

Tiivistelmä
Vuoden 2020 Osaaja-kilpailuun osallistui Satakunnan ammattikorkeakoulussa yhteensä 143 opinnäytetyötä. Työt oli aiempien vuosien tapaan jaettu neljään eri sarjaan: liiketoiminta ja kulttuuri, sosiaali- ja terveysala, tekniikka ja merenkulku sekä ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot.
Palkittujen ja kunniamaininnan saaneiden töiden tiivistelmät on kerätty tähän julkaisuun. Osa töistä löytyy kokonaisuudessaan netistä. Kaikkia töitä ei ole julkaistu netissä, jolloin niitä voi tiedustella luettavaksi SAMKin kirjastosta.
Kuten SAMKin koulutusohjelmatkin, kilpailuun osallistuneet työt ovat aihepiireiltään monipuolisia. Palkituissa töissä korostuu hyvä kirjallinen asu, toimivan menetelmän valinta ja hyvä soveltaminen sekä työn arvo uudenlaisen ajattelun tai näkökulman tuomisessa.