Isoset ja opiskelijat 2000-luvun rippikoulussa : Artikkeliopinnäytetyö isostoiminnan kehityksestä ja kirkon nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden ammatillisesta identiteetistä rippikoulukontekstissa
Huhanantti, Saara (2012)
Huhanantti, Saara
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112616452
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112616452
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö koostuu kahdesta artikkelista ja niiden yhteenvedosta. Ensimmäisen artikkelin tavoitteena oli tutkia isostoiminnassa tapahtuneita muutoksia 2000-luvulla. Yhdessä Jouko Porkan kanssa kirjoitettu artikkeli oli jatkoa vuonna 2004 julkaistulle On kunnia olla isonen –tutkimukselle. Opinnäytetyön julkistamisvaiheessa artikkelia viimeisteltiin julkaistavaksi myöhemmin Diakonia-ammattikorkeakoulun D-sarjassa. Opinnäytetyön toinen artikkeli kirjoitettiin yhdessä Salla Poroputaan kanssa ja se julkaistaan vuoden vaihteessa 2012–2013 julkaisussa The Journal of Youth and Theology (vol. 11). Artikkelin tavoitteena oli tutkia kirkon nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden suhdetta rippikouluun sekä heidän ammatillista identiteettiään. Yhteenvedossa tarkasteltiin aiheita yhdistäviä tekijöitä sekä kirkon nuorisotyön tulevaisuuden suuntaviivoja näiden tutkimusten valossa.
Isostoiminnan muutoksia tutkittiin määrällisenä tutkimuksena, jonka aineistona käytettiin Kirkon nelivuotiskertomuksen tilastotiedusteluja B3/2007 ja B3/2011. Tilastollinen
analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Aineistoa myös verrattiin On kunnia olla isonen -tutkimuksen tuloksiin. Kirkon nuorisotyönohjaajien suhdetta rippikouluun tutkittiin laa-
dullisesti aineistona opiskelijoiden rippikoulua käsittelevät oppimistehtävät. Yhteensä 18 esseetä oli kirjoitettu osana Lapsuus ja nuoruus –opintokokonaisuutta Järvenpään
Diakonia-ammattikorkeakoulussa keväällä 2010 sekä 2011. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimuksen mukaan isostoiminta on levinnyt monilta osin hierarkkisesti suurista seurakunnista pienempiin. 2000-luvulla isoset ovat yleistyneet leiririppikoulun lisäksi myös muissa rippikoulutyypeissä. Suurissa seurakunnissa isoset olivat laajemmin mukana kaikissa rippikoulutyypeissä, kuin pienissä seurakunnissa. Isoskoulutus on pidentynyt
ja laajentunut 2000-luvulla lähes kaikissa seurakunnissa. Erityisesti suurissa seurakunnissa isoskoulutus oli keskeinen ja joskus jopa ainoa nuorisotyön muoto. Tutkimus nosti esiin kysymyksen siitä, mitä muuta isostoiminta ja nuorisotyö voisi olla, kuin koulutusta, johon kaikki nuoret eivät pysty tai halua sitoutua.
Nuorisotyönohjaajaopiskelijat olivat tutkimuksen mukaan sitoutuneita kirkkoon ja motivoituneita rippikoulutyöhön. Vain muutamalla opiskelijalla oli heikko kirkon työntekijän
ammatillinen identiteetti. Tutkimuksessa opiskelijat jaettiin heikon tai vahvan identiteetin pohjalta kahteen ryhmään, ja rippikouluorientaation perusteella neljään profiiliin.
Aiempi kokemus rippikoulutyöstä vaikutti orientaatioon ja siihen, minkälaisen roolin rippikoulun työntekijänä opiskelija oli omaksunut.
Omalla kokemuksella isoskoulutuksesta on suuri merkitys nuorten aikuisten uskonnollisuuteen, nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden omaan hengellisyyteen sekä ajatuksiin rippikoulusta. Opintojen aikainen hengellisyys vaatii kuitenkin tukea. Tämän opinnäytetyön tutkimusten perusteella monivuotinen isoskoulutus voisi olla väylä nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden tavoittamiseen. Tiivistetty yhteistyö kouluttavien tahojen ja paikallisseurakuntien välillä voisi auttaa löytämään uusia tapoja tulevien kirkon työntekijöiden hengellisyyden ja kirkollisen orientaation tukemiseen.
Isostoiminnan muutoksia tutkittiin määrällisenä tutkimuksena, jonka aineistona käytettiin Kirkon nelivuotiskertomuksen tilastotiedusteluja B3/2007 ja B3/2011. Tilastollinen
analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Aineistoa myös verrattiin On kunnia olla isonen -tutkimuksen tuloksiin. Kirkon nuorisotyönohjaajien suhdetta rippikouluun tutkittiin laa-
dullisesti aineistona opiskelijoiden rippikoulua käsittelevät oppimistehtävät. Yhteensä 18 esseetä oli kirjoitettu osana Lapsuus ja nuoruus –opintokokonaisuutta Järvenpään
Diakonia-ammattikorkeakoulussa keväällä 2010 sekä 2011. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimuksen mukaan isostoiminta on levinnyt monilta osin hierarkkisesti suurista seurakunnista pienempiin. 2000-luvulla isoset ovat yleistyneet leiririppikoulun lisäksi myös muissa rippikoulutyypeissä. Suurissa seurakunnissa isoset olivat laajemmin mukana kaikissa rippikoulutyypeissä, kuin pienissä seurakunnissa. Isoskoulutus on pidentynyt
ja laajentunut 2000-luvulla lähes kaikissa seurakunnissa. Erityisesti suurissa seurakunnissa isoskoulutus oli keskeinen ja joskus jopa ainoa nuorisotyön muoto. Tutkimus nosti esiin kysymyksen siitä, mitä muuta isostoiminta ja nuorisotyö voisi olla, kuin koulutusta, johon kaikki nuoret eivät pysty tai halua sitoutua.
Nuorisotyönohjaajaopiskelijat olivat tutkimuksen mukaan sitoutuneita kirkkoon ja motivoituneita rippikoulutyöhön. Vain muutamalla opiskelijalla oli heikko kirkon työntekijän
ammatillinen identiteetti. Tutkimuksessa opiskelijat jaettiin heikon tai vahvan identiteetin pohjalta kahteen ryhmään, ja rippikouluorientaation perusteella neljään profiiliin.
Aiempi kokemus rippikoulutyöstä vaikutti orientaatioon ja siihen, minkälaisen roolin rippikoulun työntekijänä opiskelija oli omaksunut.
Omalla kokemuksella isoskoulutuksesta on suuri merkitys nuorten aikuisten uskonnollisuuteen, nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden omaan hengellisyyteen sekä ajatuksiin rippikoulusta. Opintojen aikainen hengellisyys vaatii kuitenkin tukea. Tämän opinnäytetyön tutkimusten perusteella monivuotinen isoskoulutus voisi olla väylä nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden tavoittamiseen. Tiivistetty yhteistyö kouluttavien tahojen ja paikallisseurakuntien välillä voisi auttaa löytämään uusia tapoja tulevien kirkon työntekijöiden hengellisyyden ja kirkollisen orientaation tukemiseen.