Saarijärven ja Kupanitsan seurakuntien välisen ystävyyseurakuntatyön historiaa ja tulevaisuutta
Autonen, Minna (2012)
Autonen, Minna
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112115785
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112115785
Tiivistelmä
TIIVISTELMÄ
Autonen, Minna. Saarijärven ja Kupanitsan seurakuntien välisen ystävyysseurakuntatyön historiaa ja tulevaisuutta. Diak Itä, Pieksämäki, syksy 2012, 65s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak itä Pieksämäki. Sosiaalinen koulutusohjelma, Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto, sosionomi (AMK) + diakonin virkakelpoisuus + lähetyssihteerin virkakelpoisuus.
Tutkimuksen tavoitteena oli koota yhteen Saarijärven ja Kupanitsan seurakuntien välillä tapahtunutta ystävyysseurakuntatyötä. Tavoitteena oli tutkia, millaisia tarpeita ja tavoitteita työlle on ollut eri vaiheissa ja kuinka ne ovat toteutuneet ja mitä haasteita ja vaikeuksia työhön on sisältynyt ja mitä ystävyysseurakuntatyö voisi olla tulevaisuudessa.
Tutkimus on kvalitatiivinen ja siitä on tehty yhteistyösopimus Saarijärven seurakunnan kanssa, jossa lähes alusta asti ystävyysseurakuntatyöstä on vastannut kappalainen Esa Hakkarainen. Tutkimuksessa käytettiin hänen tallentamaansa materiaalia ystävyysseurakuntatyöstä. Seurakuntien välisen ystävyysseurakuntayön tarpeiden ja tavoitteiden ymmärtämiseksi työssä kuvattiin Inkerin kirkon historiaa. Tutkimukselle tärkeää tietoa toteutuneesta ystävyysseurakuntatyöstä antoi saarijärvisten ystävyysseurakuntatyössä mukana olleiden ryhmähaastattelu sekä Kupanitsan seurakunnan entisten työntekijöiden haastattelu. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Kupanitsan seurakunta oli merkittävässä roolissa Inkerin kirkon uudelleen nousun vaiheissa. Seurakunta oli vireä ja siellä eli monia inkerinsuomalaisia. Saarijärviset olivat jälleenrakentamassa Kupanitsan kirkkoa, varustamassa seurakuntaa niin hengellisesti kuin taloudellisestikin. Alkuvaiheen yhteistyön tavoitteet toteutuivat. Kirkkoa kunnostettiin talkoin, kirkkoa varustettiin tarvittavin välinein, seurakuntaa tuettiin henkisesti, taloudellisesti ja hengellisesti. Yhteiset jumalanpalvelukset ja seurat koettiin tärkeinä, hengellisesti rakentavina, yhteyttä luovina, olemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa. Haasteita yhteistyölle alkuvaiheessa toi Inkerin kirkon järjestäytymättömyys, mikä näkyi esim. tavara-avun edelleen jakamisessa.
Saarijärven seurakunnassa koettiin, että ystävyysseurakuntatyö ei ole kehittynyt ajan mukana ja siitä puuttuu vastavuoroisuus. Tähän vaikutti Kupanitsan seurakunnan hiipuminen; suomenkielisiä muutti paluumuuttajina Suomeen tai suurempiin kaupunkeihin Venäjällä ja paljon suomenkielisiä vanhuksia on kuollut. Toinen merkittävä tekijä on Kupanitsan seurakunnan työntekijöiden vaihtuvuus ja venäläistyminen. He työskentelevät seurakunnassa sivutoimisesti ja asuvat muualla kuin Kupanitsassa. Heillä ei ole resursseja suunnitelmalliseen yhteistyöhön.
Tulevaisuudessa ystävyysseurakuntatyössä tulisi huomioida Inkerin kirkon toiveet ystävyysseurakuntatyön laajentamisesta. Saarijärven puolelta yhteistyötä suunnataan enemmän rovastikunnalliseksi ja koko Inkerin kirkkoa tukevaksi esim. tukemalla Teologista Instituuttia, jossa koulutetaan Inkerin kirkon työntekijät. Yhteistyössä on edelleen tärkeää säilyttää henkilökohtaiset kontaktit.
Asiasanat: Ystävyysseurakunta, Inkerin kirkko, Kupanitsan seurakunta
Autonen, Minna. Saarijärven ja Kupanitsan seurakuntien välisen ystävyysseurakuntatyön historiaa ja tulevaisuutta. Diak Itä, Pieksämäki, syksy 2012, 65s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak itä Pieksämäki. Sosiaalinen koulutusohjelma, Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto, sosionomi (AMK) + diakonin virkakelpoisuus + lähetyssihteerin virkakelpoisuus.
Tutkimuksen tavoitteena oli koota yhteen Saarijärven ja Kupanitsan seurakuntien välillä tapahtunutta ystävyysseurakuntatyötä. Tavoitteena oli tutkia, millaisia tarpeita ja tavoitteita työlle on ollut eri vaiheissa ja kuinka ne ovat toteutuneet ja mitä haasteita ja vaikeuksia työhön on sisältynyt ja mitä ystävyysseurakuntatyö voisi olla tulevaisuudessa.
Tutkimus on kvalitatiivinen ja siitä on tehty yhteistyösopimus Saarijärven seurakunnan kanssa, jossa lähes alusta asti ystävyysseurakuntatyöstä on vastannut kappalainen Esa Hakkarainen. Tutkimuksessa käytettiin hänen tallentamaansa materiaalia ystävyysseurakuntatyöstä. Seurakuntien välisen ystävyysseurakuntayön tarpeiden ja tavoitteiden ymmärtämiseksi työssä kuvattiin Inkerin kirkon historiaa. Tutkimukselle tärkeää tietoa toteutuneesta ystävyysseurakuntatyöstä antoi saarijärvisten ystävyysseurakuntatyössä mukana olleiden ryhmähaastattelu sekä Kupanitsan seurakunnan entisten työntekijöiden haastattelu. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Kupanitsan seurakunta oli merkittävässä roolissa Inkerin kirkon uudelleen nousun vaiheissa. Seurakunta oli vireä ja siellä eli monia inkerinsuomalaisia. Saarijärviset olivat jälleenrakentamassa Kupanitsan kirkkoa, varustamassa seurakuntaa niin hengellisesti kuin taloudellisestikin. Alkuvaiheen yhteistyön tavoitteet toteutuivat. Kirkkoa kunnostettiin talkoin, kirkkoa varustettiin tarvittavin välinein, seurakuntaa tuettiin henkisesti, taloudellisesti ja hengellisesti. Yhteiset jumalanpalvelukset ja seurat koettiin tärkeinä, hengellisesti rakentavina, yhteyttä luovina, olemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa. Haasteita yhteistyölle alkuvaiheessa toi Inkerin kirkon järjestäytymättömyys, mikä näkyi esim. tavara-avun edelleen jakamisessa.
Saarijärven seurakunnassa koettiin, että ystävyysseurakuntatyö ei ole kehittynyt ajan mukana ja siitä puuttuu vastavuoroisuus. Tähän vaikutti Kupanitsan seurakunnan hiipuminen; suomenkielisiä muutti paluumuuttajina Suomeen tai suurempiin kaupunkeihin Venäjällä ja paljon suomenkielisiä vanhuksia on kuollut. Toinen merkittävä tekijä on Kupanitsan seurakunnan työntekijöiden vaihtuvuus ja venäläistyminen. He työskentelevät seurakunnassa sivutoimisesti ja asuvat muualla kuin Kupanitsassa. Heillä ei ole resursseja suunnitelmalliseen yhteistyöhön.
Tulevaisuudessa ystävyysseurakuntatyössä tulisi huomioida Inkerin kirkon toiveet ystävyysseurakuntatyön laajentamisesta. Saarijärven puolelta yhteistyötä suunnataan enemmän rovastikunnalliseksi ja koko Inkerin kirkkoa tukevaksi esim. tukemalla Teologista Instituuttia, jossa koulutetaan Inkerin kirkon työntekijät. Yhteistyössä on edelleen tärkeää säilyttää henkilökohtaiset kontaktit.
Asiasanat: Ystävyysseurakunta, Inkerin kirkko, Kupanitsan seurakunta