”TUKENA JA TULKKINA” : Ohjaajien näkemyksiä hengellisyydestä ja uskonnosta kehitysvammatyössä – evankelis-luterilainen näkökulma
Merilahti, Anni (2013)
Merilahti, Anni
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305066729
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305066729
Tiivistelmä
TIIVISTELMÄ
Merilahti Anni. ”Tukena ja tulkkina”. Ohjaajien puhetta hengellisyydestä ja uskonnosta kehitysvammatyössä – evankelis-luterilainen näkökulma. Diak Etelä, Järvenpää, kevät 2013, 65 s., 2 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto. Sosionomi (AMK) + diakonin virkakelpoisuus.
Opinnäytetyön tehtävänä oli kartoittaa kehitysvammapalveluyksiköiden toiminnassa esiin tulevaa hengellisyyttä ja kuvata yksiköissä työskentelevien ohjaajien näkemyksiä hengellisyydestä työssään, omasta roolistaan ja asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumisesta hengellisessä elämässä.
Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistona ovat kuudessa Eteva kuntayhtymän palveluyksikössä tehdyt ohjaajien ryhmähaastattelut. Haastatteluihin osallistui kolmesta toimintakeskuksesta ja kolmesta asumisyksiköstä jokaisesta kaksi tai kolme haastateltavaa, yhteensä 16 ohjaajaa. Haastattelut tehtiin tammi- ja helmikuun aikana 2013. Haastattelumetodina oli teemahaastattelu. Analysoin aineiston käyttämällä sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hengellisyyden näkyvyys eri toimintayksiköissä vaihtelee paljon. Eniten hengellisyys ja uskonto ovat esillä juhlapyhien, erityisesti joulun aikaan sekä kuolemantapausten yhteydessä muistotilaisuuksien ja asiakkaiden hengellisten pohdintojen kautta. Osallistuminen seurakunnan tilaisuuksiin ja seurakunnan työntekijöiden vierailut ovat osassa yksiköistä tärkeässä roolissa. Arkielämässä uskonto otetaan huomioon lähinnä niiden asiakkaiden kohdalla, joilla se edellyttää konkreettisia toimia kuten erityisen ruokavalion noudattamista.
Ohjaajien vastausten perusteella heidän käsityksensä omasta roolistaan asiakkaiden hengellisessä elämässä vaihtelivat sen suhteen, kuinka aktiivinen rooli ohjaajalla tulee olla. Toisaalta ohjaajan on oltava passiivinen ja neutraali, toisaalta asiakkaan tukena ja apuna. Joissain tilanteissa hän voi olla myös aktiivinen mahdollisuuksien tarjoaja. Asiakkaiden itsemääräämisoikeuden katsottiin hengellisessä elämässä toteutuvan osittain. Itsemääräämisoikeutta tukevina tekijöinä esiin tulivat asiakkaiden tahdon selvittäminen, vapaa valinta ja itsenäinen liikkuminen. Itsemääräämisoikeutta rajoittavat resurssipula, riippuvuus ohjaajista ja heidän aktiivisuudestaan, kommunikaatiovaikeudet, uskallus sanoa mielipiteensä ja perheen vahva vaikutus. Seurakunnan kanssa tehdystä yhteistyöstä ja hengellisistä tilaisuuksista oli positiivisia kokemuksia. Toisaalta tuli ilmi myös pelkoa siitä, että kaikki hengellisyys ei ole asiakkaille hyväksi. Ohjaajien puheesta kävi ilmi, että hengellisen elämän tukemiselle ei ole asetettu yhteisiä tavoitteita eikä siihen ole konkreettisia ohjeita, joille kuitenkin voisi olla tarvetta.
Merilahti Anni. ”Tukena ja tulkkina”. Ohjaajien puhetta hengellisyydestä ja uskonnosta kehitysvammatyössä – evankelis-luterilainen näkökulma. Diak Etelä, Järvenpää, kevät 2013, 65 s., 2 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto. Sosionomi (AMK) + diakonin virkakelpoisuus.
Opinnäytetyön tehtävänä oli kartoittaa kehitysvammapalveluyksiköiden toiminnassa esiin tulevaa hengellisyyttä ja kuvata yksiköissä työskentelevien ohjaajien näkemyksiä hengellisyydestä työssään, omasta roolistaan ja asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumisesta hengellisessä elämässä.
Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistona ovat kuudessa Eteva kuntayhtymän palveluyksikössä tehdyt ohjaajien ryhmähaastattelut. Haastatteluihin osallistui kolmesta toimintakeskuksesta ja kolmesta asumisyksiköstä jokaisesta kaksi tai kolme haastateltavaa, yhteensä 16 ohjaajaa. Haastattelut tehtiin tammi- ja helmikuun aikana 2013. Haastattelumetodina oli teemahaastattelu. Analysoin aineiston käyttämällä sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hengellisyyden näkyvyys eri toimintayksiköissä vaihtelee paljon. Eniten hengellisyys ja uskonto ovat esillä juhlapyhien, erityisesti joulun aikaan sekä kuolemantapausten yhteydessä muistotilaisuuksien ja asiakkaiden hengellisten pohdintojen kautta. Osallistuminen seurakunnan tilaisuuksiin ja seurakunnan työntekijöiden vierailut ovat osassa yksiköistä tärkeässä roolissa. Arkielämässä uskonto otetaan huomioon lähinnä niiden asiakkaiden kohdalla, joilla se edellyttää konkreettisia toimia kuten erityisen ruokavalion noudattamista.
Ohjaajien vastausten perusteella heidän käsityksensä omasta roolistaan asiakkaiden hengellisessä elämässä vaihtelivat sen suhteen, kuinka aktiivinen rooli ohjaajalla tulee olla. Toisaalta ohjaajan on oltava passiivinen ja neutraali, toisaalta asiakkaan tukena ja apuna. Joissain tilanteissa hän voi olla myös aktiivinen mahdollisuuksien tarjoaja. Asiakkaiden itsemääräämisoikeuden katsottiin hengellisessä elämässä toteutuvan osittain. Itsemääräämisoikeutta tukevina tekijöinä esiin tulivat asiakkaiden tahdon selvittäminen, vapaa valinta ja itsenäinen liikkuminen. Itsemääräämisoikeutta rajoittavat resurssipula, riippuvuus ohjaajista ja heidän aktiivisuudestaan, kommunikaatiovaikeudet, uskallus sanoa mielipiteensä ja perheen vahva vaikutus. Seurakunnan kanssa tehdystä yhteistyöstä ja hengellisistä tilaisuuksista oli positiivisia kokemuksia. Toisaalta tuli ilmi myös pelkoa siitä, että kaikki hengellisyys ei ole asiakkaille hyväksi. Ohjaajien puheesta kävi ilmi, että hengellisen elämän tukemiselle ei ole asetettu yhteisiä tavoitteita eikä siihen ole konkreettisia ohjeita, joille kuitenkin voisi olla tarvetta.