Digituen tarjoaminen päihdekuntoutujille digituokioiden muodossa
Vertola, Sofia; Wikholm, Hanna (2022)
Vertola, Sofia
Wikholm, Hanna
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022112023202

Tiivistelmä
Kehittämispainotteinen opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Vantaan A-Killan Tikkurilan toimipisteen kanssa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää yhteistyötaholle digituokiomalli, jonka avulla he voisivat tarjota digitukea syrjäytymisvaarassa oleville päihdekuntoutujille. Asiakaslähtöinen kehittämisidea tuli A-Killan asiakkaalta, joka harmitteli, ettei osaa käyttää omaa älypuhelintaan. Koska digitaidot käsitetään nykyään osaksi kansalaistaitoja, koimme opinnäytetyömme olevan ajankohtainen niin aiheen kuin asiakasryhmän puolesta.
Opinnäytetyönä suunnitellun digituokioiden tavoitteena oli lisätä asiakkaiden digiosaamista ja sen myötä osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta. Pidimme yhteiskehittämispalaverin, jonka tavoitteena oli saada asiakaslähtöinen näkökulma digituokioiden pitämiseen. Digitaitojen oppiminen kannustaisi asiakkaitamme suoriutumaan itsenäisemmin muun muassa arkipäiväisissä toiminnoissa sekä tukisi heidän arjenhallintaansa. Digituokiot edistäisivät myös asiakkaiden yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta lisäämällä heidän yhteenkuuluvuutensa tunnetta tuokioilla. Työelämätaholle opinnäytetyömme tavoite on luoda digituokiomalli, joka helpottaisi heidän ohjaustyötään. Digituokioiden myötä asiakkaat voisivat vertaistuen muodossa neuvoa toisiaan digitaalisissa haasteissaan. Ehdotimme työelämätahon kanssa olisiko heillä mahdollista saada toimintaansa säännöllinen digiasioinnille tarkoitettu aika, jolloin henkilökunta olisi paikalla neuvomassa ja tukemassa asiakkaita digituokioidemme tapaan. Näin asiakkaat tottuisivat siihen, että heillä olisi säännöllinen aika varattuna digihaasteiden ratkomiseen.
Digituokioon osallistuneiden asiakkaiden osallisuutta tuettiin keskustelujen kautta, jossa kysyimme heiltä, millaiset digitaaliset asiat he kokivat haasteelliseksi. Saimme yhteneväisen mielipiteen asiakkailta, jossa he totesivat esimerkiksi digitaalisten asioiden hoitamisen verkossa hankaloituvan, jos ei ole pankkitunnuksia, joilla tunnistautua palveluihin. Keräsimme myös asiakkailta palautetta, joissa ilmeni asiakkaiden tyytyväisyys saamaansa apuun sekä tuokioiden rentoon ilmapiiriin.
Digituokioiden toteutus osoitti, että pohtimallemme säännölliselle digiasioinnille tarkoitetulle ajalle oli A-Killan asiakkaiden mielestä tarvetta. Kerroimme A-Killan työntekijöille asiakkaiden tarpeet ja toiveet digituesta. Näiden pohjalta A-Kilta voi suunnitella omassa työryhmässään heille sopivan digitukitoiminnan.