Parantumattomasti sairaan lapsen isän suru
Suomalainen, Milla; Tenhunen, Heidi (2023)
Suomalainen, Milla
Tenhunen, Heidi
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111930110
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111930110
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata parantumattomasti sairaiden ja menehtyneiden lasten isien surua. Tutkimuksen tavoitteena oli saada lisää tietoa siitä, minkälaista tukea isät tarvitsevat eläessään surun kanssa. Saatua tietoa voidaan hyödyntää jatkossa surevan isän kohtaamisessa. Tutkimuksen lähestymistapana oli laadullinen kyselytutkimus, joka sisälsi suunnittelu-, julkaisu- ja aineiston analysointivaiheen. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisen kyselyn avulla, jossa vastaaminen oli anonyymiä.
Tutkimus vahvisti jo ennalta tiedettyä tietoa siitä, että isien suru oli yksilöllistä ja elävää. Suru ilmeni mm. itkuna, alakuloisuutena ja ärtymyksenä. Suruun liittyi mm. ahdistuksen tunteita ja vaikeimpia hetkiä surun kanssa elämisessä olivat useammalle juhlapyhät. Ei liene ihme, että surun kanssa eläminen koettiin hyvin kuluttavaksi asiaksi. Isät toivoivat terveydenhuoltohenkilöstöltä rauhallista kohtaamista ja, että asioista puhutaan rehellisesti sekä kiertelemättä. Useampi kyselyyn vastannut oli kokenut vertaistuen hyödylliseksi tuen muodoksi.
Isien surun tutkimista tulisi jatkaa, koska sukupuolesta riippumatta oman lapsen sairastuminen sairauteen, johon ei ole parantavaa hoitoa ja menehtyminen on kipeimpiä asioita elämässä. Lisätutkimukset auttaisivat isiä saamaan jatkossa parempaa tukea surun kanssa elämiseen. Jatkossa on tarpeellista saada lisää näyttöä isien surusta nykyistä laajemmalla kohderyhmällä.
Avainsanat: lapsen kuolema, isien suru, palliatiivinen hoito, kyselytutkimus
Tutkimus vahvisti jo ennalta tiedettyä tietoa siitä, että isien suru oli yksilöllistä ja elävää. Suru ilmeni mm. itkuna, alakuloisuutena ja ärtymyksenä. Suruun liittyi mm. ahdistuksen tunteita ja vaikeimpia hetkiä surun kanssa elämisessä olivat useammalle juhlapyhät. Ei liene ihme, että surun kanssa eläminen koettiin hyvin kuluttavaksi asiaksi. Isät toivoivat terveydenhuoltohenkilöstöltä rauhallista kohtaamista ja, että asioista puhutaan rehellisesti sekä kiertelemättä. Useampi kyselyyn vastannut oli kokenut vertaistuen hyödylliseksi tuen muodoksi.
Isien surun tutkimista tulisi jatkaa, koska sukupuolesta riippumatta oman lapsen sairastuminen sairauteen, johon ei ole parantavaa hoitoa ja menehtyminen on kipeimpiä asioita elämässä. Lisätutkimukset auttaisivat isiä saamaan jatkossa parempaa tukea surun kanssa elämiseen. Jatkossa on tarpeellista saada lisää näyttöä isien surusta nykyistä laajemmalla kohderyhmällä.
Avainsanat: lapsen kuolema, isien suru, palliatiivinen hoito, kyselytutkimus