Vainajan laitto sairaalassa -ohjausvideo terveysalan opiskelijoille
Nieminen, Albina; Rosendahl, Jana (2024)
Nieminen, Albina
Rosendahl, Jana
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202401282059

Tiivistelmä
Opinnäytetyö toteutettiin kehittämistehtävänä yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa (Helsingin kampus). Kehittämispainotteisessa opinnäytetyössä toteutettiin ohjausvideo. Ohjausvideon aiheena on vainajan laitto sairaalassa. Tavoitteena oli lisätä Diakonia-ammattikorkeakoulun hoitotyöalan opiskelijoille perustiedot -ja valmiudet vainajan laittamisesta, toimintajärjestyksestä, välineistä ja asiakirjoista.
Opinnäytetyössä kerrottiin vainajan laitosta, sekä miten huomioidaan vainajan omaiset. Lisäksi kerrottiin vainajan laitosta eri uskontojen mukaan. Opinnäytetyötä valmistellessa teoria- ja ainestotietoa kerättiin hoitotyön oppikirjoista, opetusmateriaaleista ja tietoverkoista. Opetusvideon kuvaamista varten tietoa haettiin kirjallisista lähteistä. Äänenlaatu, valaistus, videon kesto ja editointi toteutettiin tietokoneohjelmalla.
Ohjausvideon esitettiin ohjaajille ja työelämän edustajalle Diakonia-ammattikorkeakoulun opettajille ja heidän kauttansa terveyden alan opiskelijoille. Laadittiin anonyymin palautekyselyn ohjausvideosta Diakonia-ammattikorkeakoulun terveyden alan opiskelijoille, jossa pyydettiin palautteetta ohjausvideosta Vainajan laitto sairaalassa. Kyselyn lisäksi laadittiin saatekirje, jossa selitettiin kyselyn tarkoituksesta ja kyselyn anonyymiydestä. Palautteita saatiin myös ohjaavilta opettajilta. Valmis ohjausvideo ladattiin YouTube -kanavalle. Ohjausvideon käyttöoikeudet annettiin Diakonia-ammattikorkeakoululle.
Asiasanat: Opetusmenetelmät, opetusvideo, vainaja, vainajan laittaminen, kuolema