Kestääkö järjestöjen edustuksellisuus?

Abstract

Kimmo Lindin väitöskirjassa Kenen äänellä, millä asialla? tutkitaan seikkaperäisesti, miten keskeiset järjestötoimijat, toiminnanjohtajat käsittävät järjestönsä ja oman asemansa edustuksellisuuden. Lindin tutkimus on rajattu sosiaali- ja terveysjärjestöihin, mikä on oivaltavaa, sillä kaikista järjestölohkoista siihen liittyy eniten odotuksia aivan muusta: palveluntuotannosta, sosiaalisten ongelmien ratkaisemisesta ja hyvinvoinnin tuottamisesta. Sosiaali- ja terveysjärjestöt vastaavatkin tällaisiin haasteisiin vaihtelevalla menestyksellä julkisen ja yrityspohjaisen toiminnan puristuksissa. Järjestöissä kysytäänkin, mikä on niille ominaista eli miksi niiden pitäisi oikeastaan olla olemassa. Mikseivät järjestöt voisi muuntua yhteiskunnallisia tehtäviä tavoitteleviksi yrityksiksi?

Vastaus tähän kysymykseen on usein, että järjestöissä on paljon käytännön toimintoja, jotka ovat kansalaistoiminnallisia, kuten vertaistukea, tapahtumia, jäsenten keskinäisesti tuottamaa palvelu- ja virkistystoimintaa sekä vapaaehtoistoimintaa. Totta onkin, että valtaosa järjestöistä toimii kansalaistoiminnallisesti muiden tapojen ohella.

Toinen tapa nähdä järjestöjen ominaispiirre on järjestödemokraattinen. Järjestö on jäsentensä tahdon varassa oleva toimija ja kansalaisten osallistuminen järjestöjen tahdonmuodostukseen tekee mahdolliseksi osallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja omistajuuden periaatteessa kaikille kansalaisille.

Lindin tutkimuksessa pureudutaan kolmanteen näkökulmaan. Järjestöt oman luonteensa vuoksi edustavat jotakin yhteiskunnallisesti tärkeää. Pääväite on, että monimutkaisessa modernissa yhteiskunnassa kansalaisille tärkeät asiat eivät tule edustetuksi riittävässä määrin muissa yhteiskunnan eriytyneissä toimintarakenteissa: markkinoilla, politiikassa, arkielämässä. Siihen tarvitaan hyvin toimiva ja riittävästi eriytynyt järjestökenttä, jossa erilaiset intressit, ihmisryhmät ja tarpeet tulevat edustetuksi.