Kehitysyhteistyötä kotoutumista edistämällä: pakolaisten kestävän kehityksen toimintavalmiuksien kehittäminen osana kotoutumisen edistämistyötä

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten pakolaisten ylirajaisiin suhteisiin sisältyvää diasporapotentiaalia voidaan hahmottaa ja huomioonottaa osana suomalaisten kuntien lakisääteistä kotoutumisen edistämistyötä. Lähtökohtana on näkemys siitä, ettei pakolaisten kotoutuminen rajaudu vain uuteen asuinmaahan, vaan rakentuu usein yhtä aikaa suhteessa lähtömaahan. Pakolaisten ylirajaisiin suhteisiin ja verkostoihin voi sisältyä kestävään kehitykseen ja kehitysyhteistyöhön liittyvää potentiaalia, osaamista ja toimijuutta, jonka tunnistaminen edellyttää sekä rakenteellisia että eettisesti kestäviä edellytyksiä asuinmaassa.

Tutkimus nojaa kotoutumisen, ylirajaisuuden ja diasporan viitekehykseen sekä toimijuutta ja tunnustamista koskevaan teoriaan. Lisäksi sitä jäsentävät kestävän kehityksen ja globaalin vastuun näkökulmat sekä Yhdistyneiden kansakuntien Agenda 2030 -toimintaohjelman periaate siitä, ettei ketään tule jättää kehityksestä jälkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti sitä, voisivatko kuntien kotoutumisen edistämisen rakenteet muodostaa rajapinnan, jossa pakolaisten diasporapotentiaali tunnistetaan ja jossa sen kehittymistä tuetaan.

Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Aineisto koostuu seitsemän eri puolilla Suomea sijaitsevan kunnan kotoutumisen edistämisestä vastaavan viranhaltijan puolistrukturoidusta haastattelusta. Tutkimuksen kohdekunnilla on kotoutumislain (681/2023) mukainen sopimus pakolaisten vastaanotosta, ja ne ovat asettaneet kestävää kehitystä koskevia tavoitteita. Kohdekuntien yhteenlaskettu väestömäärä vastaa n. 14 % Suomen väestöstä (vuoden 2024 tiedoilla). Haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pakolaisten ylirajaiset suhteet tunnistetaan kunnallisessa kotoutumistyössä, mutta ne eivät jäsenny rakenteelliseksi osaksi kotoutumisen edistämistä. Kotoutumisen alkuvaiheessa painottuvat turvallisuus ja arjen asettuminen, eikä diasporapotentiaaliin tai kestävään kehitykseen liittyviä teemoja pidetä tuolloin oikea-aikaisina. Myöhemmissä kotoutumisen vaiheissa pakolaisten kiinnostus ja valmiudet lähtömaihin suuntautuvaan toimijuuteen voivat vahvistua, mutta kunnista puuttuvat selkeät rakenteet ja vakiintuneet toimintamallit näiden polkujen tukemiseksi. Tuloksissa korostuvat myös eettiset jännitteet, erityisesti tarve välttää paluuseen tai velvoittavaan kehitystoimijuuteen liittyviä mielikuvia.

Tutkimus lisää ymmärrystä kotoutumisen, ylirajaisuuden ja kestävän kehityksen välisistä yhteyksistä kunnallisessa kontekstissa ja osoittaa, että pakolaisten diasporapotentiaalin huomioiminen edellyttää kotoutumisen vaiheiden tunnistamista, tunnustavaa työotetta sekä rakenteita, jotka mahdollistavat vapaaehtoisen ja eettisesti kestävän diasporatoimijuuden.