Estro
Mustonen, Natalia (2006)
Mustonen, Natalia
Lahden ammattikorkeakoulu
2006
All rights reserved
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni aiheena on suunnitella vaatemallisto lähtökohtana musiikkiteos. Tutkin musiikkitaiteen ja kuvataiteen suhdetta, sekä niiden yhteyttä vaatteisiin. Monimuotoinen aineistoni käsittelee musiikin ja taiteen estetiikkaa, taiteenaloja yhdistäviä sekä vaatteita taiteena tehneitä taiteilijoita. Olen myös tutustunut käsitteeseen synestesia, jolla tarkoitetaan kykyä kokea yhden aistin kautta tuleva ärsyke kahden tai useamman aistin välityksellä. Kaiken lukemani aineiston lisäksi olen käyttänyt suunnitteluprosessissani apuna kahden musiikkituntijan analyysiä valitsemastani kappaleesta, joka on Olli Mustosen Triple Concerto. Mallistoni Estro on laajahko, syksylle 2007 ajoittuva naisten ja miesten vaatteiden kokoelma, josta pyrin luomaan visuaalisen vastineen edellä mainitulle musiikkiteokselle. En nähnyt tarpeelliseksi rajata kovin tarkkaa kohderyhmää, koska uskon vaatteiden löytävän oman käyttäjäkuntansa niiden monipuolisuuden, erottuvuuden ja käytettävyyden takia.