Mse-rakenteisen ikkunan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät
Jokela, Jenni (2007)
Jokela, Jenni
Lahden ammattikorkeakoulu
2007
All rights reserved
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee ikkunan ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä ikkunavalmistajan näkökulmasta. Tarkoituksena oli saada ikkuna-alan ammattilaisilta näkemys siitä, mitkä tekijät painavat eniten ostopäätöstä tehtäessä. Samassa yhteydessä haluttiin myös perehtyä siihen, mitä he tulevaisuuden ikkunoilta odottavat. Opinnäytetyö toteutettiin yhdessä Lammin Ikkuna Oy:n kanssa, joilta opinnäytetyöni sai aiheen ja kyselyyn vastaajat. Teoriaosassa perehdytetään lukija ikkunan rakenteeseen ja termeihin sekä siihen, kuinka ikkunoita nykypäivänä markkinoidaan. Ikkunoiden tehtävä talossa on päästää luonnonvalo sisään ja luoda viihtyisämpi sisäilma. Samalla niiden tulee olla tiiviitä ja eristäviä, jotta energiahukka ei muodostu liian suureksi, sillä ikkunathan ovat seinän heikoimpia kohtia eristävyyden näkökannalta. Suomen rakentamismääräyskokoelman osat C3 ja C4 sisältävät ikkunoista säädetyt normit. Ikkunavalmistajat testauttavat omat ikkunassa yleensä VTT:n tutkimuslaitoksessa. Testitulosten avulla voidaan määritellä omille tuotteille niistä vaadittavat tekniset tiedot, joita asiakkaat usein kysyvät. Opinnäytetyön tutkimusosuus käsittelee ikkuna-alan ammattilaisten mielipiteitä tämän hetken ikkunoista ja markkinatilanteesta. Ammattilaisille lähetettiin mielipidekysely sekä tämän hetkisistä mse-rakenteisista ikkunoista että tekijöistä jotka vaikuttavat ostopäätöksiin. Kysymyksillä pyrittiin samaan selville mitä tähän asti on tehty oikein ja mitä tulisi parantaa jatkossa, niin tuotteissa yleisesti kuin Lammin Ikkuna Oy:n toiminnassakin. Asiantuntijatutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että ammattilaiset pitivät laatua tärkeimpänä ostokriteerinä, mutta myös hinta on ratkaiseva tekijä. Hinta/laatusuhteen tulisi siis olla kohdallaan menestyäkseen markkinoilla. Mse-rakenteista ikkunaa pidettiin yleisesti ottaen teknisten ominaisuuksien johdosta hyvänä ikkunana, mutta siihen kaivattiin myös ikkunavalmistajilta uskallusta erottua massasta. Ikkunoiden heikoimpina tekijöinä pidettiin saranoita ja aukipitolaitteita. Tulevaisuuden ikkunoilta toivottiin huoltovapautta ja parempaa energiataloutta.