Yhtenäisen ohjaustyön vahvistaminen ja voimavaraistavan kohtaamisen lisääminen lastenkodissa

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää yhden eteläsuomalaisen lastensuojelun erikoisyksikön osaston ohjaustyötä yhdessä osaston työntekijöiden kanssa. Työn kehittämisen päätavoitteiksi asetettiin ohjaustyön kehittäminen yhtenäisemmäksi sekä positiivisen ja voimavaraistavan kohtaamisen lisääminen. Opinnäytetyön valmistuttua tarkoituksena oli kehittämistyön jatkaminen osaston työyhteisön kesken. Valmis opinnäytetyö toimii materiaalipakettina työntekijöille ohjaustyön kehittämiseen.

Kehittämispalavereita järjestettiin lastenkodissa kuusi. Palavereihin osallistui vaihteleva määrä osaston työntekijöitä, vastaavaohjaaja ja toisinaan myös johtaja. Palavereissa kehitetyt työtavat otettiin toisinaan samanaikaisesti käytäntöön arjessa. Tämä mahdollisti uusien työtapojen arvioimisen ja uudelleen kehittämisen.

Työn kehittämisessä käytettiin menetelmänä juurruttamista. Työn kehittämisen prosessin arvioinnin aineisto koostui kolmesta avoimesta sähköpostikyselystä, havainnoinnista sekä päiväkirjasta. Analyysimenetelminä käytettiin teemoittelua sekä luokittelua. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys muodostuu sijaishuollon ohjaustyöstä ja voimavaraistavan kohtaamisen osa-alueista.

Opinnäytetyön tulosten perusteella juurruttamista menetelmänä voidaan pitää toimivana ohjaustyön kehittämiselle aktiivisessa sekä siihen sitoutuvassa työyhteisössä. Juurruttaminen vaatii toimiakseen riittävän ajan varaamista muutostyön toteuttamiselle ja sen vaikutuksien näkymiselle. Tuloksissa kaksi vastaajaa kolmesta oli sitä mieltä, että yhtenäinen ohjaustyö oli lisääntynyt työn kehittämisen myötä. Yksi vastaajista ei kokenut yhtenäisen ohjaustyön näkyvän arjen työssä. Yhtenäisen ohjaustyön vaikutusten näkymiseksi lastenkodin arjen sujumisessa todettiin sen vaativan pidemmän aikaa laadullisten tulosten saamiseksi. Voimavaraistava kohtaaminen oli työn kehittämisen myötä lisääntynyt osastolla kaikkien vastaajien mielestä. Tämä näkyi osaston arjessa lasten positiivisena kohtaamisena. Positiivisella kohtaamisella oli hyviä vaikutuksia lasten ja ohjaajien väliseen vuorovaikutukseen kuten myös ohjaajien keskinäisiin suhteisiin. Sen koettiin parantaneen ilmapiiriä sekä rauhoittaneen joidenkin lasten käyttäytymistä.

The aim of this Bachelor’s thesis was to develop guidance work in cooperation with its employees in a Child Welfare special-unit in Southern Finland. The main objectives of the development were to increase coherence in guidance work and to increase empowering and positive encountering. The aim was that the development would continue in the unit after the thesis was completed. The final thesis also provided a material package for employees to develop their work.

Six development meetings were organized at the children's home. Meetings were attended by a varying number of the unit’s instructors, the supervising instructor and sometimes also the leader of the unit. The working methods created in the development meetings were occasionally taken into everyday practice. This made it possible to estimate the new working methods and then redevelop them as necessary.

The method used was dissemination. The evaluation of the work development process was conducted using three open e-mail surveys, observation and a diary. Thematic analysis and classification were used as analysis methods. The theoretical framework consists of foster care guidance work and the aspects of empowering encounters.

Based on the results of this thesis, the conclusion is that dissemination can be an effective method for developing guidance work in an active and committed work community. Dissemination demands enough time to put the development under progress into practice and time to observe the results of the changes. It was found that two of the three respondents had the opinion that the unified guidance work had increased during the development process. However, one of the respondents did not experience this unification in everyday work. To observe the effects of the unified guidance work in the daily life of the children’s home requires a longer period to obtain the qualitative results. The results revealed that the respondents felt that empowering encounters had increased in the unit. This was experienced in the department as positive encounters with the children. The positive encounters had good effects on the interaction between children and instructors, as well as the relations between instructors. The respondents also experienced that it had improved the atmosphere and calmed behaving of some children.