Liityntälaitteen käyttö sotilasläänin johtamistoiminnassa

Abstract

Tämä opinnäytetyö käsittelee liityntälaitteen käyttöä alueellisen esikunnan johtamisyhteyksien rakentamisessa. Tavoitteen on luoda yksi malli liityntälaitteen käytölle ja verkon suunnittelulle. Siirtotekniikka jaetaan kahteen pääryhmään: langallisiin ja langattomiin tekniikoihin. Langallisista tekniikoista voimakkaimmin yleistymässä ovat erilaiset valokuitutekniikat. Langattomat yhteydet ovat yleisiä lähiverkoissa. Kuituyhteyksiä hyödyntävät siirtotekniikat, kuten SDH ja WDM eli aallonpituuskanavointi, ovat nykyisin yleisesti käytettäviä tekniikoita, jotka ovat joustavia rakenteeltaan ja joilla saavutetaan suuria siirtonopeuksia (useita Gbit/s). Kupariverkoissa käytetään erilaisia xDSL-tekniikoita, joilla saadaan laajakaistaisia datayhteyksiä, useiden kilometrien yhteysväleillä. Datansiirrossa ja enenevässä määrin puheenkin siirrossa käytetään TCP/IP-tekniikoita. Tällöin liikennöinti tapahtuu pakettimuotoisena ja paketit ohjataan haluttuun paikkaan ns. IP-osoitteiden avulla. Suojautuminen ydinräjähdyksessä syntyvältä elektromagneettista pulssilta (EMP) on otettava huomioon järjestelmien suojauksessa, muiden uhkien lisäksi.;Liityntälaite on erilaisia tietoliikenneverkkoja yhdistävä laite, joka tarjoaa käyttäjälle nykyaikaiset liitännät ja datan reititysominaisuudet eri verkkoihin, sekä lisäksi puhe- ja sähköpostipalvelut. Laitteen perusideana on liittää käyttäjät puolustusvoimien viestintäverkkoon. Yhteyksien suunnittelussa tärkeimpänä on käyttäjien tarve, jonka perusteella suunnitellaan mahdollisimman kattava, toimiva ja turvallinen verkko. Opinnäytetyön tutkimusosa koostuu liityntälaitteen erilaisista käyttömahdollisuuksista ja liityntälaiteverkon suunnittelun ja rakentamisen vaatimuksista. Liityntälaite soveltuu sotilasläänin johtamisyhteyksien rakentamiseen poikkeusoloissa ja rauhanajan yhteyksiin varuskunnissa. Liityntälaiteverkon suunnittelu vaatii monipuolista tietämystä ja kokemusta tietoliikenneverkkojen suunnittelusta ja rakentamisesta. Ongelman aiheuttaa tällä hetkellä yhteisten käyttöohjeiden puute puolustusvoimissa.

This study deals with the planning of communication networks, using an access node in exceptional circumstances in a military province and using the access node in garrison networks during peace. The aim is to create one model for using the access node. The aim of the theory part is to clarify the essential concepts of the access node and of the building of communication networks. Data transmission is carried out in two ways, in cables or as wireless communication. Optical transmission is becoming the most general technique. Wireless data transfer is a common technique in local area networks. SDH and WDM using optical transmission are common techniques nowadays, giving a flexible structure and huge data rates (Gbit/s). XDSL techniques are used in copper wires, they allow wideband connections in several kilometres distance. We use more and more TCP/IP techniques both in data and speech transferring. TCP/IP protocols pack the information and IP ad-dresses lead the packets to the right place. A possible nuclear explosion would cause an electromagnetic pulse and this needs to be considered in the protection of the systems among other threats. An access node combines different kinds of communication networks. It offers modern interfaces and data transfer routing to other networks, also voice and e-mail services. The main idea of an access node is to connect the subscribers to the communication networks of the defence forces. In the planning of the connections the main object is to fulfil the user's needs. The planned network should be as comprehensive, usable and safe as possible. The empirical part of the study consists of different kinds of possibilities to use an access node and of the demands of planning and building an access node network. The access node is suitable for building connections for leading purposes in a military province area and for peacetime connections in garrisons. The planning of the access node network demands versatile knowledge and experience of planning and building communication networks. The main problem is the lack of common instructions in the defence forces.