Kuorma-autoliikenne Suomessa
Giwed, Karim (2016)
Giwed, Karim
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121220027

Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena on maantiekuljetukset Suomessa. Maantiekuljetuksilla tarkoitetaan kaikkia kuljetuksia, jotka tapahtuvat maanteita pitkin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisia muutoksia kuljetuksissa on tapahtunut tähän mennessä ja kartoittaa myös tulevaisuuden kehityssuuntia.
Työn tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen. Lähteinä käytettiin saatavilla ollutta kirjallista materiaalia ja aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Työn tutkimuksessa selvitetään, mikä on maantiekuljetusten tila Suomessa ja minkälaisia muutoksia on odotettavissa tulevaisuudessa. Työllä ei ole toimeksiantajaa.
Työn teoriaosassa käydään läpi, miten tiekuljetukset ja niihin oleellisesti vaikuttavat tekijät ovat kehittyneet nykyaikaan mennessä. Edellämainittujen taustoituksien pohjalta selvitettiin, minkälainen on maantiekuljetusten tila Suomessa tällä hetkellä.
Saatujen tuloksien perusteella maantiekuljetusala on Suomessa muutoksien keskellä Alan kannattavuus on huonontunut ja Euroopan Unioni on asettanut monia vaatimuksia ja säädöksiä alalle ja sen yhteydessä toimiville ihmisille. Ajoneuvojen maksimimassoja- ja mittoja saatetaan nostaa jälleen tulevaisuudessa, mikäli poikkeusluvilla liikkuvien suurempien ajoneuvoyhdistelmien tutkimustulokset sen mahdollistavat. Mikäli tiestön kunto taas jatkaa huononemistaan, ei tällaisia korotuksia kuitenkaan ole näköpiirissä ja se voi vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn negatiivisesti. Kuljetusalan kustannukset ovat korkeat ja tuottavuus heikompi kuin aiemmin. Työssä saatuja tuloksia pystytään arvioimaan tarkasti vasta tulevaisuudessa kun nähdään, kehittyykö tiekuljetusala samaan suuntaan kuin saadut tulokset.