Sosiaaliohjaajat palvelutarpeen arviointeja tekemässä
Savikkomaa, Veera; Elo, Anni (2016)
Savikkomaa, Veera
Elo, Anni
Laurea-ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121921029
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121921029
Tiivistelmä
Espoon kaupungin lastensuojelun avopalvelut kehittivät työmenetelmiään vastaamaan sosiaalihuoltolain uudistuksiin. Opinnäytetyömme on osa sosiaaliohjaajien työnkuvan kehittämisprojektia. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää, miten sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arvioinnin prosessi toimii Espoon lastensuojelun avopalveluiden kokeilussa. Lisäksi olemme tuoneet johtopäätöksissä ja pohdinnassa esiin kehittämisideoita siihen, kun sosiaaliohjaajat, ja muut peruspalveluiden toimijat, tekevät Espoossa sosiaalihuoltolain mukaisia palvelutarpeen arviointeja. Opinnäytetyömme toteutettiin kokeiluna, jossa neljän eri lastensuojelun aluetoimiston sosiaaliohjaajat tekivät sosiaalihuoltolain mukaisia palvelutarpeen arviointeja. Kokeilussa testattiin palvelutarpeen arvioinnin prosessia, jossa pyrittiin työskentelemään tiiviisti verkostojen kanssa ja arvioimaan lapsen tilannetta BBIC-arviointimallia käyttäen. Opinnäytetyömme kokeilu toteutettiin helmi-kesäkuussa 2016, jolloin keräsimme aineistomme kyselylomakkeella. Tulokset analysoimme loka-marraskuussa 2016.
Lastensuojelun ja sosiaalihuollon muutokset ovat ohjanneet opinnäytetyömme teoreettisen viitekehyksen rakentumista. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys koostuu sosiaalityöstä, lapsikeskeisyydestä sekä moniammatillisuudesta. Tätä täydentävät kuvaukset uudistuneista sosiaali- ja lastensuojelulaista, lastensuojelun avohuollosta ja sosiaalihuollon palveluista, palvelutarpeen arvioinnista sekä BBIC-arviointimallista. Nämä kuvaavat millaisia muutoksia sosiaalihuoltolain uudistus on tuonut lastensuojelun avopalveluihin Espoossa, ja miten uudistuksiin lastensuojelun avopalveluissa on vastattu.
Opinnäytetyömme on kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmät ovat toisiaan täydentäviä lähestymistapoja. Aineiston keruumenetelmänä oli kyselylomake, joka sisälsi suljettuja monivalintakysymyksiä sekä avoimia kysymyksiä. Analysoimme vastaukset SPSS-ohjelmalla (Statistical Package for the Sciences, SPSS) sekä aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Työn tulosten mukaan palvelutarpeen arvioinnin prosessi toimii tällä hetkellä hyvin, mutta moniammatillisessa verkostoyhteistyössä on vielä kehittämisen varaa. Tuloksiemme mukaan sosiaaliohjaajat olivat kokeneet palvelutarpeen arviointeja tehdessään onnistumisia, mutta arviointiin liittyi myös haasteita. Työntekijävaihdoksia pitäisi pyrkiä välttämään, ja esimiehen tuki koetaan tärkeäksi. Johtavat sosiaalityöntekijät ovat pääsääntöisesti samaa mieltä sosiaaliohjaajien tekemistä toimenpiteistä palvelutarpeen arvioinnin päätteeksi. Loimme palvelutarpeen arvioinneille kolme kategoriaa: onnistuneet, hyvät ja kehittämistä kaipaavat palvelutarpeen arvioinnit. Onnistuneissa palvelutarpeen arvioinneissa nousi esiin lapsikeskeisyyden käsite, kun taas hyvissä palvelutarpeen arvioinneissa korostuivat perhekeskeinen työtapa ja perhelähtöisyys. Kehittämistä kaipaavissa arvioinneissa oltiin asiakasasioissa sosiaalihuollon ja lastensuojelun rajapinnoilla.
Tutkimustuloksiemme rinnalle tarkasteltavaksi nousevat sosiaalihuoltolain uudistuksien, ja lastensuojelulain asettamat vaatimukset siitä, millä kriteereillä sosiaaliohjaaja voi tehdä palvelutarpeen arviointeja, ja mitkä asiat edellyttävät sosiaalityöntekijää arvioimaan lastensuojelupalveluiden tarpeen.
Asiasanat: sosiaalihuolto, lastensuojelu, palvelutarpeen arviointi, BBIC-arviointimalli
Lastensuojelun ja sosiaalihuollon muutokset ovat ohjanneet opinnäytetyömme teoreettisen viitekehyksen rakentumista. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys koostuu sosiaalityöstä, lapsikeskeisyydestä sekä moniammatillisuudesta. Tätä täydentävät kuvaukset uudistuneista sosiaali- ja lastensuojelulaista, lastensuojelun avohuollosta ja sosiaalihuollon palveluista, palvelutarpeen arvioinnista sekä BBIC-arviointimallista. Nämä kuvaavat millaisia muutoksia sosiaalihuoltolain uudistus on tuonut lastensuojelun avopalveluihin Espoossa, ja miten uudistuksiin lastensuojelun avopalveluissa on vastattu.
Opinnäytetyömme on kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmät ovat toisiaan täydentäviä lähestymistapoja. Aineiston keruumenetelmänä oli kyselylomake, joka sisälsi suljettuja monivalintakysymyksiä sekä avoimia kysymyksiä. Analysoimme vastaukset SPSS-ohjelmalla (Statistical Package for the Sciences, SPSS) sekä aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Työn tulosten mukaan palvelutarpeen arvioinnin prosessi toimii tällä hetkellä hyvin, mutta moniammatillisessa verkostoyhteistyössä on vielä kehittämisen varaa. Tuloksiemme mukaan sosiaaliohjaajat olivat kokeneet palvelutarpeen arviointeja tehdessään onnistumisia, mutta arviointiin liittyi myös haasteita. Työntekijävaihdoksia pitäisi pyrkiä välttämään, ja esimiehen tuki koetaan tärkeäksi. Johtavat sosiaalityöntekijät ovat pääsääntöisesti samaa mieltä sosiaaliohjaajien tekemistä toimenpiteistä palvelutarpeen arvioinnin päätteeksi. Loimme palvelutarpeen arvioinneille kolme kategoriaa: onnistuneet, hyvät ja kehittämistä kaipaavat palvelutarpeen arvioinnit. Onnistuneissa palvelutarpeen arvioinneissa nousi esiin lapsikeskeisyyden käsite, kun taas hyvissä palvelutarpeen arvioinneissa korostuivat perhekeskeinen työtapa ja perhelähtöisyys. Kehittämistä kaipaavissa arvioinneissa oltiin asiakasasioissa sosiaalihuollon ja lastensuojelun rajapinnoilla.
Tutkimustuloksiemme rinnalle tarkasteltavaksi nousevat sosiaalihuoltolain uudistuksien, ja lastensuojelulain asettamat vaatimukset siitä, millä kriteereillä sosiaaliohjaaja voi tehdä palvelutarpeen arviointeja, ja mitkä asiat edellyttävät sosiaalityöntekijää arvioimaan lastensuojelupalveluiden tarpeen.
Asiasanat: sosiaalihuolto, lastensuojelu, palvelutarpeen arviointi, BBIC-arviointimalli