Diabeetikkolapsen tuen tarve päiväkodissa ja koulussa
Uski, Petra; Vuokkovaara, Linda (2010)
Uski, Petra
Vuokkovaara, Linda
Laurea-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201004016090
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201004016090
Tiivistelmä
Väkilukuun suhteutettuna Suomessa on eniten lapsia, jotka sairastavat tyypin 1 diabetesta ja luvut ovat kasvussa. Sairauden hoitaminen asettaa vaatimuksia päiväkoteihin sekä kouluihin. Asia on herättänyt paljon keskustelua yhteiskunnassa, koska valtakunnallisen ohjeistuksen puuttuessa lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa keskenään.
Opinnäytetyön avulla selvitettiin millä alueilla lapset olivat oikeutettuja henkilökohtaiseen avustajaan ja miten vanhemmat kokivat diabeetikkolapsensa hoidon onnistuvan päiväkodissa tai koulussa. Työssä käsiteltiin vanhempien kokemaa tuen tarvetta ja jaksamista. Lisäksi tuotiin esille heidän näkemyksiä siitä, millaista tukea diabeetikkolapsen tulisi saada turvallisuuden takaamiseksi päiväkodissa ja koulussa.
Opinnäytetyö toteutettiin Internet-kyselynä ja kyselyyn vastasi 277 alle 12 -vuotiaan lapsen vanhempaa 1.10. – 6.12.2009 välisenä aikana. Tutkimuksesta kävi ilmi, että pääsääntöisesti vanhemmat toivoivat lapselleen henkilökohtaista avustajaa, jotta lapsen turvallisuus voitaisiin taata. Avustajan tarvetta pidettiin suurempana koulussa kuin päiväkodissa. Avustajan tarve katsottiin tarpeelliseksi ainakin 1-2 luokkalaisille. Kuudesluokkalaisen koettiin opettelevan omaa hoitovastuuta, eikä avustajan saantia pidetty niin tärkeänä. Lapsen suhtautuminen omahoitoon oli yksilöllistä, johon vaikutti persoona, huolellisuus ja tunnollisuus.
Vanhemmat tiedostivat, että diabeetikkolapsen hoito ei kuulu opettajalle, koska opettajan tehtävä on opettaa. Nimikkeellä henkilökohtainen avustaja katsottiin olevan negatiivinen vaikutus kunnan päättäjiin, jotka saattaisivat kokea sen liian kalliiksi ratkaisuksi. Jokainen sairastava lapsi ei välttämättä tarvitse omaa asiantuntevaa hoitajaa kouluun vaan yhteinenkin riittäisi. Yhteinen ryhmän avustaja koettiin joissain tapauksissa henkilökohtaista avustajaa paremmaksi vaihtoehdoksi. Avustajalta toivottiin pätevyyttä, ja tietoa diabeteksen hoidosta. Ne vastaajista, joilla avustaja oli käytössä, kokivat joissain tapauksissa avustajan olevan epäpätevä. Pääasiana pidettiin että avustaja on, hän osaa toimia oikein ja on halukas suorittamaan annetut vastuut. Tietty perusosaaminen katsottiin tarpeelliseksi koko henkilökunnalle.
Perustietoutta diabeteksesta on lisättävä lasten parissa työskentelevien keskuudessa riippumatta siitä, onko yhteisössä diabeetikkoa juuri sillä hetkellä. Opinnäytetyö osoittaa vastuuhenkilön tarpeen erityisesti alakouluihin. Valtakunnallinen lakimuutos pitkäaikaissairaan lapsen hoitoon liittyen olisi suositusta yksiselitteisempi. Se velvoittaisi kuntia toimimaan yhdenmukaisesti.
Opinnäytetyön avulla selvitettiin millä alueilla lapset olivat oikeutettuja henkilökohtaiseen avustajaan ja miten vanhemmat kokivat diabeetikkolapsensa hoidon onnistuvan päiväkodissa tai koulussa. Työssä käsiteltiin vanhempien kokemaa tuen tarvetta ja jaksamista. Lisäksi tuotiin esille heidän näkemyksiä siitä, millaista tukea diabeetikkolapsen tulisi saada turvallisuuden takaamiseksi päiväkodissa ja koulussa.
Opinnäytetyö toteutettiin Internet-kyselynä ja kyselyyn vastasi 277 alle 12 -vuotiaan lapsen vanhempaa 1.10. – 6.12.2009 välisenä aikana. Tutkimuksesta kävi ilmi, että pääsääntöisesti vanhemmat toivoivat lapselleen henkilökohtaista avustajaa, jotta lapsen turvallisuus voitaisiin taata. Avustajan tarvetta pidettiin suurempana koulussa kuin päiväkodissa. Avustajan tarve katsottiin tarpeelliseksi ainakin 1-2 luokkalaisille. Kuudesluokkalaisen koettiin opettelevan omaa hoitovastuuta, eikä avustajan saantia pidetty niin tärkeänä. Lapsen suhtautuminen omahoitoon oli yksilöllistä, johon vaikutti persoona, huolellisuus ja tunnollisuus.
Vanhemmat tiedostivat, että diabeetikkolapsen hoito ei kuulu opettajalle, koska opettajan tehtävä on opettaa. Nimikkeellä henkilökohtainen avustaja katsottiin olevan negatiivinen vaikutus kunnan päättäjiin, jotka saattaisivat kokea sen liian kalliiksi ratkaisuksi. Jokainen sairastava lapsi ei välttämättä tarvitse omaa asiantuntevaa hoitajaa kouluun vaan yhteinenkin riittäisi. Yhteinen ryhmän avustaja koettiin joissain tapauksissa henkilökohtaista avustajaa paremmaksi vaihtoehdoksi. Avustajalta toivottiin pätevyyttä, ja tietoa diabeteksen hoidosta. Ne vastaajista, joilla avustaja oli käytössä, kokivat joissain tapauksissa avustajan olevan epäpätevä. Pääasiana pidettiin että avustaja on, hän osaa toimia oikein ja on halukas suorittamaan annetut vastuut. Tietty perusosaaminen katsottiin tarpeelliseksi koko henkilökunnalle.
Perustietoutta diabeteksesta on lisättävä lasten parissa työskentelevien keskuudessa riippumatta siitä, onko yhteisössä diabeetikkoa juuri sillä hetkellä. Opinnäytetyö osoittaa vastuuhenkilön tarpeen erityisesti alakouluihin. Valtakunnallinen lakimuutos pitkäaikaissairaan lapsen hoitoon liittyen olisi suositusta yksiselitteisempi. Se velvoittaisi kuntia toimimaan yhdenmukaisesti.