”Haittoja vähentävä ja kynnyksetön vertsitoimisto” : vertaistoiminnan kehittäminen asiakaslähtöisesti päihteidenkäyttäjien parissa
Lappeteläinen, Emma (2017)
Lappeteläinen, Emma
Laurea-ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201703103134

Tiivistelmä
Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisena kehittämishankkeena Sininauhasäätiön Toimintatila Spotin haittoja vähentävään vertaistoimintaan vuoden 2016 toukokuusta joulukuuhun. Kehittämishankkeen tarkoituksena oli kehittää vertaistoimintaa asiakaslähtöisesti, missä kehittämistoiminta tapahtui tapaamisten muodossa. Tapaamisissa oli vertaistoiminnassa mukana olleita tai vertaistoiminnasta kiinnostuneita vertaisia. Tapaamisissa käsiteltiin aiheita, joihin vertaiset pääsivät vaikuttamaan ja päättämään.
Tapaamisten tarkoitus oli jäädä vertaistoimintaan menetelmäksi. Kehittämishankkeessa oli tavoitteena vertaistoiminnan kehittämisen tapojen etsiminen, vertaisten osallisuuden kehittäminen vertaistoiminnassa, ja tiedon tuottaminen Toimintatila Spottiin vertaisuudesta ja vertaistoiminnan kehittämisestä.
Teoreettisessa osuudessa perehdyttiin päihderiippuvuuteen, päihteidenkäyttäjien vertaistoimintaan, osallisuuteen ja ryhmädynamiikkaan. Aineistonkeruumenetelmistä käytettiin havainnointia kahdella tapaa: havainnointipäiväkirjan ja rinnakkaishavainnoinnin muodossa.
Kehittämishankeprosessi koostui kolmesta vaiheesta: ideointivaiheesta, kartoitustapaamisesta ja seitsemästä suunnitellusta tapaamiskerrasta. Ideointivaihteessa suunniteltiin tapaamisia, tutustuttiin ja haettiin tietoa eri menetelmistä ja tavoista, sekä linkitettiin Toimintatila Spotin uusien tilojen vertaisten tila osaksi tapaamisia. Kartoitustapaamisessa kartoitettiin aiheita tapaamisille. Lisäksi oli vertaisten huoneeseen muuttamisen kerrat (1. ja 2. tapaaminen), rakenteista sopimisen kerrat (3. ja 4. tapaaminen), toteutumattomat kerrat (5. ja 6. tapaaminen) ja lopetuskerta.
Kehittämishanketta arvioivat tapaamisiin osallistuneet vertaiset puolistrukturoiduilla lomakekyselyillä, Toimintatila Spotin ohjaajat avoimilla kyselyillä ja tekijä itsearvioinnilla. Myös pitkin prosessia suoritettiin arviointia, jossa reflektoitiin tapaamisia.
Kehittämishankkeelle asetetut tavoitteet toteutuivat. Vertaistapaamiset jäivät osaksi Toimintatila Spotin vertaistoimintaa ja vertaiset kehittivät uusia työkäytänteitä ja -tapoja. Lisäksi vertaistoiminta säännöllistyi ja sai uusia merkityksiä. Vertaiset kokivat osallisuutta, joka kehittyi ryhmätyöskentelyssä syntyneen dynamiikan myötä. Toimintatila Spotti sai tietoa vertaisuudesta ja vertaistoiminnan kehittämisestä tämän opinnäytetyön avulla. Tapaamisissa olisi voinut kehittää struktuuria esimerkiksi tehtävien aikatauluttamisessa. Kehittämistoiminnan vaiheistamisessa ideointi, kartoitustapaaminen ja tapaamiset koettiin toimiviksi. Vertaistoimintaan muodostui myös kuntouttavaa otetta työkokeilujen myötä. Vertaistapaamisten aikana syntynyt vertaisten tila, ”vertsitoimisto”, on ensimmäinen haittoja vähentävän vertaistoiminnan toimisto Suomessa.