Nuoret ja säästämisen neuvonta
Björkman, Emmi (2017)
Björkman, Emmi
Laurea-ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201705178779

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää toimeksiantajalle, Nordea pankille, millaista säästämisen neuvontaa nuoret toivovat pankilta sekä esittää ehdotus heidän tavoittamisekseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli, että pankki hyötyisi saaduista tuloksista ja ideoista. Siten pankki voisi parantaa tehokkaasti omia prosessejaan.
Tämä opinnäytetyö koostuu eri osa-alueista, joita ovat teoreettinen viitekehys, tutkimus ja tulosten analysointi. Teoreettinen viitekehys on peräisin kirjallisuudesta ja sähköisistä lähteistä. Lähteiden tekijät ovat suurimmaksi osaksi suomalaisia, mutta mukana on myös ulkomailta otettua aineistoa.
Tutkimusosio tehtiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua, joka toteutettiin seitsemänä yksilöhaastatteluna 20-27 –vuotiaille nuorille. Nuoret olivat opiskelijoita ja työssäkäyviä. Haastatteluista saadut tulokset litteroitiin ja purettiin tähän raporttiin omien teema-alueiden alle.
Tutkimustuloksista selvisi, että nuoria kiinnostaa kuulla eniten erilaisista säästämisen tuotteista ja niiden tuotto-odotuksista. Säästämisen teorian uskottiin tukevan tätä. Ikätovereiden säästämisen tarinat ja kulutuskäyttäytymiseen liittyvät vinkit eivät kaikilta osin kohdanneet haasteltavia. He uskoivat, että ne kohdistuisivat paremmin juuri 18-vuotiaisiin. Tällaiset tarinat voisivat tulla vastaan sosiaalisessa mediassa.
Haastateltavat toivoivat henkilökohtaisempaa lähestymistapaa pankilta niin puhelinsoittoina kuin viesteinä. Sosiaalisen median julkaisujen tulisi koskettaa juuri heidän tarpeitaan. Nordean verkkopankkiviestintää pitää uudistaa niin, että se olisi henkilökohtaisempaa. Lisäksi sen toivottiin olevan näkyvämmällä paikalla verkkopankissa. Myös mielenkiintoinen formaatti lisäisi kiinnostusta.
Toimeksiantajalle annettiin tulosten perusteella johtopäätökset, jossa on mukana myös tutkijan omaa tulkintaa. Nordean kannattaa lähestyä nuoria säästämisen asialla. Sosiaalisessa mediassa ilmestyvien julkaisujen tulisi välittyä paremmin. Pankki voisi kokeilla enemmän eri viestintävälineitä, joilla tavoittaa nuoret asiakkaat. Nordea voisi myös jatkaa tätä tutkimusta tekemällä toiminnallista lisätutkimusta, jotta syntyisi sopivin väylä pankin ja nuorten välille.