Muistisairas esiintyy – omaisten kokemuksia tarinasävellyskonserteista

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää ja kuvata laitoshoidossa asuvien muistisairaiden omaisten kokemuksia eteläsuomalaisessa hoivakodissa järjestetystä taidelähtöisestä projektista. Kyseessä oli Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman Taidetta hoivalaitoksiin –hankkeen osahanke, muistisairaiden parissa toteutettava tarinasävellysprosessi. Muistisairas osallistui tarinasävellyttäjän johdolla sävellysprosessiin, ja esitti sen jälkeen tuotoksensa omalle lähipiirilleen yksityiskonsertissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, minkälaisia eläviä kokemuksia (tietoa, tunnetta, intuitiota ja uskoa tai niiden yhdistelmiä) omaiset kokivat konserttien aikana ja mitä merkityksiä he niille antoivat.

Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Teoreettinen viitekehys nojasi sekä muistisairaiden omaisista tehtyyn aiempaan tutkimukseen että luovien menetelmien, erityisesti musiikin, käyttöä muistisairaiden kuntoutuksessa tarkasteleviin tutkimuksiin. Metodologisesti opinnäytetyö edusti fenomenologiaa, ja aineistonkeruumenetelmänä oli teemakeskustelu.

Analyysissa pyrittiin aineiston kuvauksen jälkeen saamaan sen moninaisuudesta ja hajanaisuudesta esiin merkitysten muodostamia merkityskokonaisuuksia. Tämän jälkeen luotiin vielä kaikkien merkityskokonaisuuksien pohjalta yhteistä synteesiä eli merkityskokonaisuuksista koostuvaa kokonaiskuvaa.

Tuloksista nousi esiin seitsemän merkitysrakennetta: kiitollisuus, huojennus, uteliaisuus, ihmetys, ilo, liikutus ja anteeksianto. Opinnäytetyö osoitti, että tämä lääkkeetön hoitomuoto paitsi virkisti ja elävöitti muistisairasta itseään, herätti myös omaisissa vahvoja tunteita ja kokemuksia, jotka tämän tutkimuksen perusteella näyttivät olevan positiivisia.

Luovuutta edistävien kuntoutusmenetelmien juurtuminen osaksi hoivatyön arkea vaatii edelleen paljon työtä ja asenteiden muokkaamista. Tämä opinnäytetyö toivottavasti rohkaisee hoitotyön ammattilaisia kokeilemaan pienimuotoisiakin luovia tuokioita osana hoivakotien arkirutiineja, sillä niiden vaikutus voi olla yllättävän suuri. Omaisten kokemusten kuuleminen ja esiin nostaminen on yksi tapa lisätä hoivatyön ammattilaisten tietoisuutta taidelähtöisten kuntoutusmenetelmien mahdollisuuksista. Omaiset ovat tärkeitä kanssakulkijoita muistisairaalle ja iso voimavara vanhustyön arjessa. Heidän jaksamisensa tukeminen välillisesti muistisairaaseen kohdistuvan viriketoiminnan kautta voi olla hyvinkin hedelmällistä, ja kiinnostavaa olisikin saada esimerkkejä omaisten kokemuksista myös muista luovista yhteisen tekemisen muodoista, joita hoivakodeissa ympäri Suomea varmasti jo enenevissä määrin järjestetään.

The primary purpose of this study is to describe the way relatives of elderly memory disorder patients experienced a creative process that their loved ones took part in. The storycomposing project was part of a project called Art to Care Homes (“Taidetta hoivalaitoksiin”) and it was funded by the Finnish Cultural Foundation. It was organized in a care home for elderly in Southern Finland.

The memory disorder patients attended storycomposing sessions supervised by a trained expert and later performed their compositions in a private concert. The aim of this thesis was to examine what kinds of emotions the relatives and loved ones experienced during the concert and what kind of meaning they gave to those emotions.

The study was based on qualitative methods and the theoretical background lies in the previous research on memory disorder patients’ loved ones and also in the study of using creative methods, especially music, in rehabilitating memory disorder patients. Methodologically it is based on phenomenology. The method of data collection was theme conversation.

After describing the data, the analysis aims at forming structures of meaning from the multiplicity and diversity of the data. After that, a synthesis is created based on all the structures of meaning that had something in common.

The results showed seven different structures of meaning: gratefulness, relieve, curiosity, astonishment, joyfulness, gladness, affection and forgiveness. The study showed that not only did this non-medical treatment cheer up the memory disorder patient herself, but also it awakened very strong emotions and experiences in the loved ones, and these emotions seemed to be positive.

To imbed creative rehabilitation methods in the everyday routines of elderly care still requires lots of work and changes in attitudes. This thesis hopefully encourages nurses and nurse practitioners to try even small creative moments as a part of everyday routines with their patients, because the effects can be surprisingly positive.

To listen and highlight the experience of relatives is one way to increase the health care professionals’ awareness when it comes to creative rehabilitation methods. Relatives and loved ones are important companions to memory disorder patients and a big resource for the staff. Supporting their strength indirectly, by providing the memory disease patient creative activities, can be very fruitful. It would therefore be interesting to study in more depth how relatives experience other creative activities that are surely provided increasingly in care homes around Finland.