Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välinen työnjako skitsofrenian hoidossa

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa skitsofreniapotilaan hoitopolkua Lohjan sairaanhoitoalueella ja selvittää samalla skitsofreniapotilaan hoidon jakautumista perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Lohjan kaupungin ja Lohjan sairaanhoitoalueen kanssa.

Tämä opinnäytetyö tehtiin laadullisella tutkimusotteella. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla viittä hoitajaa erikoissairaanhoidosta ja viittä hoitajaa perusterveydenhuollosta. Hoitajat olivat sairaanhoitajia tai mielenterveyshoitajia. Haastattelut järjestettiin kahden ja kolmen haastateltavan ryhmissä ja ne nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastatteluryhmiä oli yhteensä neljä. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla.

Tulosten mukaan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välinen työnjako on hyvin vähäistä. Erikoissairaanhoito koki kuormittavaksi sellaisten potilaiden hoidon, joiden sairaus on hyvässä hoitotasapainossa. Perusterveydenhuollossa taas koettiin, että erikoissairaanhoidolla on kaikin puolin paremmat resurssit hoitaa skitsofreniapotilasta. Yhdeksi isoksi haasteeksi molemmat nostivat eriävät potilastietojärjestelmät. Lähes poikkeuksetta potilaat tarvitsevat molempien tahojen palveluita, erikoissairaanhoidon palveluita skitsofrenian hoitoon ja perusterveydenhuollon palveluita somaattisiin vaivoihin. Molemmat tahot nostivat moniammatillisuutta suurena resurssina ja toivoivat lisää yhteistyötä puolin ja toisin. Erikoissairaanhoito ilmaisi halua käyttää hyväksi perusterveydenhuollon osaamista somaattisten asioiden saralla ja perusterveyden huolto kaipasi erikoissairaanhoidon tukea pyskiatrisessa tietämyksessä. Haasteena kuitenkin pidettiin epätietoisuutta, siitä millaisia palveluja ja osaamista muilla yksiköillä on tarjota ja kuinka rahoitus tapahtuu käytettäessä toisen yksikön palveluita.

Johtopäätöksenä voitiin todeta, että erikoissairaanhoidon ja perusterveyden välinen yhteistyö on vähäistä. Suurimmat haasteet lienevät yksikköjen kiireisyyden, hoitopolun sekavuuden ja eri potilastietojärjestelmien aiheuttamista ongelmista. Molemmat tahot kuitenkin toivoisivat enemmän keskinäistä yhteistyötä, mutta jokin koordinoiva tekijä puuttuu. Voitiin myös todeta, että Lohjan perusterveydenhuollon resurssit hoitaa skitsofreniapotilaita eivät ole riittäviä.

The purpose of this study was to identify the clinical pathway of a schizophrenic patient in the Lohja Hospital area and to determine how the treatment of such a patient is distributed across primary healthcare and special healthcare. The thesis was made in cooperation with the city of Lohja and the Lohja Hospital area.

This study was carried out with a qualitative research approach. The study was conducted by interviewing five nurses working in special healthcare and five nurses in primary healthcare. The nurses were registered nurses and mental nurses. The interviews were conducted in groups of two and three, and were recorded and transcribed. The collected data was analysed by qualitative content analysis.

The results show that the distribution of work across special and primary healthcare is very limited. Treating patients whose disease is at therapeutic equilibrium was seen as straining by special healthcare. On the other hand, the nurses working in primary healthcare felt like special health care has resources more suitable for taking care of the patients. Having different patient data systems was pointed out as one big challenge by both special and primary healthcare. With almost no exceptions, the patients require the services of both parties: special healthcare services for the treatment of schizophrenia, and primary healthcare services for somatic ailments. Both parties brought up the multi-professional cooperation as a great resource and were hoping for further cooperation on both sides. The lack of knowledge on the level of expertise and the services offered by other units was deemed challenging, as was not knowing how funding is acquired when using the services of other units.

In conclusion, the distribution of work across primary healthcare and special healthcare is minimal. The biggest challenges were assumed to be the busy schedules of the units, confusing clinical pathways and different patient data systems. Both parties would like to see more cooperation, but the co-ordinating factor is missing in between. It can also be stated that Lohja's primary healthcare does not have sufficient resources to treat patients with schizophrenia.