Aika digittää : Näkökulmia ja menetelmiä erityisryhmien nuorten mediavaikuttamiseen

Abstract

Onko digitaalisuus siis ihmisoikeuksien kaltainen välttämättömyys? Ainakaan oikeus ei jakaannu tai konkretisoidu kaikille kansalaisille ja kaikkialla yhtäläisenä: esimerkiksi erityisryhmiin luokiteltavien nuorten digitaalisia mahdollisuuksia voivat heikentää jo pelkästään ohjaajien asenteet, pelot ja heikko osaaminen sekä ymmärryksen puute siitä, miten nuorisokulttuurien piirissä verkko on oleellinen osa vertaisryhmäkulttuuria ja yksilön identiteettiä. Sulkeminen digitaalisten mahdollisuuksien ja verkkomaailman ulkopuolelle on monelle tuplasyrjäyttämistä yhteiskunnasta: ne, jotka määritellään jo muutenkin moniin marginaaleihin, syrjäytyvät myös maailmasta, joka helpoimmillaan voisi olla tavoitettavissa omalta sohvalta. Digitaalisuuden edistämisessä käytetään valtaa määriteltäessä sitä, kenellä on oikeus digitaaliseen kulttuuriin. Onko kehitysvammainen nuori kykenemätön pitämään tablettia kädessään, jos se vaikka tipahtaa ja särkyy? Onko erityisryhmillä muiden ryhmien tapaan oikeus vastaanottaa tietoa kenenkään sitä estämättä? Pitääkö langattoman verkon kantoaluetta rajoittaa, jotta holhottava henkilö ei käytä sitä omin päin? Määrittelevätkö puhelin ja verkko turvapaikanhakijoita/maahanmuuttajia statukseltaan hyväosaisiksi ja jo sillä perusteella oikeutuksettomiksi saamaan meiltä apua? Ketkä siis ovat oikeutettuja digitaalisuuteen, missä määrin ja miten?

Erityisnuoret ja digiajan osallisuus eli #ERNOD-hanke on noin kahden vuoden aikana etsinyt vastauksia ja hyviä käytäntöjä erityisryhmien, kuten kehitysvammaisten, erityistä tukea tarvitsevien nuorten sekä maahanmuuttajien mediataitojen kehittämiseen. Medialukutaito, digitaalinen lukutaito, kuvanlukutaito, kriittinen lukutaito ja mediavaikuttaminen on määritelty kansalaistaidoiksi, joiden hallitseminen on edellytys pärjätä mediapainotteisessa ja yksilön taitoja mittaavassa yhteiskunnassa: päästä opiskelemaan, saada työpaikka, vaikuttaa itseään ja ympäristöään koskeviin asioihin, asettua muiden ihmisten asemaan ja ilmaista itseään – nauttia mediasta ja sen mahdollisuuksista. Työtä riittää, sillä esteitä on raivattavaksi, asenteita muokattavaksi ja menetelmiä siirrettäväksi käytäntöön. Tämä menetelmäjulkaisu olkoon hyvä ja innostava digiloikka yhdenvertaisemman yhteiskunnan edistämisessä!