”Pääsin sillä tavalla elämään kiinni” Paranemiskokemuksia syömishäiriöistä
Lehto, Camilla; Turpeinen, Reetta (2010)
Lehto, Camilla
Turpeinen, Reetta
Laurea-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201005037505
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201005037505
Tiivistelmä
Toteutimme opinnäytetyömme Laurea-ammattikorkeakoulun Voimaannuttavan työn tutkimus- ja kehittämislinjan Kriiseistä selviytyminen -hankkeessa. Yhteistyökumppaninamme toimi Etelä-Suomen syömishäiriöperheet SYLI ry. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tutkia, mitkä tekijät vaikuttavat syömishäiriöstä paranemiseen ja antaa välineitä syömishäiriöisille ja heidän parissaan työskenteleville. Tavoitteena oli, että voisimme hyödyntää tuloksia työelämässä terveydenedistäjinä ja oppisimme syömishäiriöistä ja niiden hoidosta.
Työtämme varten haastattelimme neljää syömishäiriöstä kärsivää, joilla oli kokemuksia paranemisesta. Haastateltavat olivat iältään 24−33-vuotiaita naisia. Haastatteluissa keskityimme läheisten tuen ja ammatillisen tuen merkitykseen paranemisprosessissa. Opinnäytetyössämme käytimme laadullista tutkimusmenetelmää ja narratiivista lähestymistapaa. Toteutimme aineistonkeruun avoimena haastatteluna.
Haastatteluiden perusteella tuloksena oli, että vanhempien tuki oli vähäisempää, kuin oletimme, ja monet pitivät vanhempia osasyynä syömishäiriöönsä. Tuloksena oli myös se, että terapian muodolla ei ollut niin paljon merkitystä. Tärkeää oli, että joku kuunteli. Ammatillisen tuen ohella tärkeänä paranemiseen vaikuttavana tekijänä oli vertaistuki, koska syömishäi-riöiset voivat jakaa tunteitaan ihmisten kanssa, jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Haastatteluista tuli myös ilmi, että paranemisprosessi kestää kauan ja siihen kuuluvat repsahdukset. Syömishäiriöisellä on aina taipumus reagoida vaikeissa tilanteissa häiriöönsä kuuluvalla tavalla. Syömishäiriöstä ei koskaan parannu täysin, mutta sen kanssa voi oppia elämään, mikä on käsityksemme parantumisesta.
Olemme työtä tehdessämme oppineet syömishäiriöistä ja niiden hoidosta. Ymmärrämme entistä paremmin, mitä paranemiseen tarvitaan ja mitä se tarkoittaa syömishäiriöisten kohdalla. Otoksemme oli pieni ja jokaisen syömishäiriöisen paranemisprosessi on yksilöllinen, joten työmme tuloksia ei voi yleistää.
Työtämme varten haastattelimme neljää syömishäiriöstä kärsivää, joilla oli kokemuksia paranemisesta. Haastateltavat olivat iältään 24−33-vuotiaita naisia. Haastatteluissa keskityimme läheisten tuen ja ammatillisen tuen merkitykseen paranemisprosessissa. Opinnäytetyössämme käytimme laadullista tutkimusmenetelmää ja narratiivista lähestymistapaa. Toteutimme aineistonkeruun avoimena haastatteluna.
Haastatteluiden perusteella tuloksena oli, että vanhempien tuki oli vähäisempää, kuin oletimme, ja monet pitivät vanhempia osasyynä syömishäiriöönsä. Tuloksena oli myös se, että terapian muodolla ei ollut niin paljon merkitystä. Tärkeää oli, että joku kuunteli. Ammatillisen tuen ohella tärkeänä paranemiseen vaikuttavana tekijänä oli vertaistuki, koska syömishäi-riöiset voivat jakaa tunteitaan ihmisten kanssa, jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Haastatteluista tuli myös ilmi, että paranemisprosessi kestää kauan ja siihen kuuluvat repsahdukset. Syömishäiriöisellä on aina taipumus reagoida vaikeissa tilanteissa häiriöönsä kuuluvalla tavalla. Syömishäiriöstä ei koskaan parannu täysin, mutta sen kanssa voi oppia elämään, mikä on käsityksemme parantumisesta.
Olemme työtä tehdessämme oppineet syömishäiriöistä ja niiden hoidosta. Ymmärrämme entistä paremmin, mitä paranemiseen tarvitaan ja mitä se tarkoittaa syömishäiriöisten kohdalla. Otoksemme oli pieni ja jokaisen syömishäiriöisen paranemisprosessi on yksilöllinen, joten työmme tuloksia ei voi yleistää.