Ryhmäkodin psykososiaalinen tuki apuna Suomeen sopeutumisessa : yksintulleiden alaikäisten afgaanipoikien kokemuksia turvapaikanhakuprosessin aikana

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää yksin Suomeen tulleiden alaikäisten afgaani-turvapaikanhakijoiden kokemuksia ryhmäkodissa saadusta psykososiaalisesta tuesta ja sen vaikutuksista heidän sopeutumiseensa Suomeen. Tavoitteena oli tuottaa ryhmäkodille tietoa siitä, kuinka he olivat onnistuneet sopeutumista tukevassa työssään, ja antaa mahdollisia kehitysehdotuksia alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelyyn.

Opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen keskeisiksi käsitteiksi muodostuivat yksintullut alaikäinen afgaani-turvapaikanhakija, sopeutuminen ja psykososiaalinen tuki. Laadullinen tutkimus suoritettiin teemahaastatteluilla. Viittä ryhmäkodissa asuvaa 15–16 –vuotiasta hazara-taustaista afgaanipoikaa haastateltiin loka-marraskuussa 2016. Aineisto analysoitiin teemoittain teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Teemoiksi muodostuivat perushoiva, ihmissuhteet, iän mukaisen kehityksen tukeminen ja kulttuurisensitiivisyys.

Tulosten mukaan ryhmäkodin psykososiaalinen tuki koettiin perushoivan osalta hyväksi ja sopeutumista tukevaksi. Muiden teemojen sisällä oli sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Omaohjaajasysteemi koettiin hyväksi ja käytännössä osittain toimivaksi, ja ryhmäkodin muilta nuorilta saatu vertaistuki sopeutumista edistäväksi. Tiedonsaanti nuorten arjen asioista oli hyvää, ja jokainen tunsi kuuluvansa Suomessa johonkin, joko ryhmäkodin yhteisöön tai yleisemmin suomalaiseen yhteiskuntaan. Koetut puutteet liittyivät psyykkisen ja emotionaalisen tuen määrään ja laatuun. Oman uskonnon ja kulttuurin harjoittamisen mahdollisuus koettiin tärkeäksi ja sopeutumista tukevaksi asiaksi, kun taas kulttuurierojen huomioimisessa olisi ollut parantamisen varaa. Saman etnisen taustan omaavien ohjaajien kielen ja kulttuurin tuntemus helpotti sopeutumista.

Saadut tulokset lähinnä vahvistavat aiempaa tutkimustietoa siitä, millaisiin asioihin ryhmäkodin psykososiaalisen tuen piirissä erityisesti tulisi kiinnittää huomiota, jotta sopeutuminen olisi helpompaa. Tuen osa-alueita tulee painottaa turvapaikkaprosessin vaiheen, lapsen tilanteen ja kehitysvaiheen sekä mahdollisen kriisin vaiheen mukaisesti. Jokaiselle lapselle tulee muodostua turvallinen kiintymyssuhde ainakin yhteen ryhmäkodin aikuiseen. Henkilökunnan tulisi olla kulttuurisensitiivisiä moniosaajia, jotta perusasioiden ja käytännön tuen lisäksi psykososiaalinen tuki kattaisi myös lasten psyykkiset ja emotionaaliset tarpeet. Jatkossa voisi tutkia sopeutumista edistäneitä hyviä käytäntöjä ryhmäkodin ulkopuolelta, kuten tuki- ja kummiperhetoimintaa tai yksintulleiden aikuistuneiden maahanmuuttajien tarjoamaa vertaistukea.

The purpose of this study was to investigate experiences of psychosocial support received by the Afghan unaccompanied minor asylum seekers in the reception centre during their process in seeking asylum, as well as to find out how that support affected their adaptation to Finland. The aim was to supply the reception centre detailed information on how they had succeeded in their work of supporting adaptation and to give them possible suggestions for developing their work with unaccompanied minor asylum seekers.

The theoretical frame of reference consisted of unaccompanied minor asylum seekers, psychosocial support and (cultural) adaptation. Qualitative methods were applied in this thesis. Qualitative interviews were used as a research method. The study was carried out by interviewing five 15-16 years old, hazara-backgrounded Afghan boys during October-November in 2016. The data was analyzed through qualitative content analysis and the approach was summative. Four themes were identified as part of psychosocial support: basic care, human relations, support according to a child’s developmental phase and cultural sensitivity.

According to the results the reception centre’s psychosocial support concerning basic care was experienced as good and supportive regarding adaptation to Finland. There were both good and bad experiences within the other themes. The system of using personal instructors was found as good and partly well functioned. Peer support by the other reception centre’s adolescents enhanced adaptation. The boys were given enough information on things that affected their everyday life. Everyone had a sense of belonging – either to the group of people living and working in the reception centre or to the Finnish society. The lack of adequate psychic and emotional support was experienced. A chance to practice one’s own religion and culture was found important and it helped the progress of adaptation. The cultural differencies between Finnish and Afghan cultures were not considered enough. The knowledge of language and culture by the instructors who had the same ethnic background with the boys supported adaptation.

The results mainly reaffirm the previous research information on which aspects should especially be taken into account concerning a reception centre’s psychosocial support that affects adaptation. The different forms of psychosocial support shall be emphasized according to the phase of the asylum process, the situation and developmental stage of a child as well as the phase of possible crisis. Each child should have a secure attachment to at least one of the reception centre’s adults. The personnel should be culturally sensitive and multi-skilled workers so that psychosocial support covered psychic and emotional needs along with basic and practical support. Good practices outside a reception centre that support adaptation process, such as support family and godfamily activities or peer support from adult refugees who have come unaccompanied to Finland, could be further studied.