Kainuun uuden sairaalan maarakennusvaiheen aiheuttamat turvallisuusriskit työmaalle ja ympäristölle
Heikkinen, Piia (2018)
Heikkinen, Piia
Kajaanin ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805076780

Tiivistelmä
Päätoimialoja verrattaessa rakennusala on Suomen vaarallisin ala. Vuosittain Suomessa tapahtuu noin 15 000 poissaoloon johtanutta työtapaturmaa, joista suurin osa liittyy henkilön liikkumiseen työmaalla. Työturvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja alan suurimmilla toimijoilla työturvallisuuden taso työmailla on korkealla. Lainsäädäntö ohjaa pitkälle rakentamista. Työturvallisuuteen liittyy useita lakeja ja asetuksia. Hankkeen osapuolten on oltava tietoisia lainsäädännön heille asettamista velvoitteista.
Kaivinkoneet ja raskas liikenne synnyttävät merkittävän turvallisuusriskin maarakennustyömailla. Räjäytys- ja louhintatyöt kuuluvat korkean riskin sekä ankaran vastuun töihin. Työmaan sisäisen toiminnan lisäksi ympäristö asettaa vaatimuksia työmaatoiminnalle. Ympäristö voi sisältää työmaatoimintaa merkittävästikin rajoittavia tekijöitä, joista toteuttajan on oltava selvillä.
Opinnäytetyö tehtiin Skanska Talonrakennus Oy:n toimeksiantona Kainuun uusi sairaala -allianssiin liittyen. Hankkeen toteutusvaihe ja rakentamisen ensimmäinen vaihe käynnistyi helmikuussa 2017 maarakennus- ja louhintatöillä. Opinnäytetyössä koottiin yhteen tieto Kainuun uuden sairaalan maarakennusvaiheen aiheuttamista riskeistä työmaalle ja ympäristölle. Työn tavoitteena oli selventää työmaan tavanomaisten turvallisuusriskien lisäksi häiriöttömän sairaalatoiminnan vaatimat toimenpiteet työmaalta. Tutkimusmenetelmänä työssä oli kvalitatiivinen tutkimus. Opinnäytetyön teoriaosuudessa perehdyttiin työmaan aiheuttamiin riskeihin sekä niitä koskevaan lainsäädäntöön ja määräyksiin. Tietoa kerättiin haastattelemalla projektiin osallistuneita toimihenkilöitä sekä tutkimalla maarakennusvaiheessa syntyneitä asiakirjoja. Lisäksi työssä hyödynnettiin omia työmaalta saatuja kokemuksia. Työmaan synnyttämien turvallisuusriskien ja häiriöttömän sairaalatoiminnan vaatimien seikkojen kartoittamisen jälkeen selvitettiin kuinka turvallisuusasiat kyseisessä projektissa järjestettiin.
Työmaan tavanomaisimpiin turvallisuusriskeihin varauduttiin systemaattisesti Skanskan ohjeiden mukaisesti. Maarakennusvaiheessa työntekijämäärältään työmaa oli pieni, minkä vuoksi työturvallisuusohjeiden noudattamisessa ei kohdattu suuria haasteita. Toiminnassa oleva Kainuun keskussairaala työmaan välittömässä läheisyydessä vaati erityistä huomiota työmaalta. Sairaalan häiriöttömän toiminnan kannalta ajantasainen tiedottaminen työmaan ja sairaalan välillä osoittautui ensiarvoisen tärkeäksi asiaksi.