Toimenpidesuositukset lapsiperhepalveluiden ja koulun välisen yhteistyön kehittämisen tueksi : Pitkittyneet koulupoissaolot yhteistyön lähtökohtana
Jokela, Sofia; Välitalo, Jenni (2018)
Jokela, Sofia
Välitalo, Jenni
Lahden ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018052810741

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksellisen kehittämishankkeen kohdeorganisaationa oli Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä ja toisena yhteistyökumppanina Lahden kaupunki. Kehittämishankkeen tarkoituksena oli kehittää lapsiperhepalveluiden ja koulun välistä yhteistyötä, ja sen myötä vähentää koulupoissaolojen määrää. Hankkeen tavoitteena oli laatia toimenpidesuositukset, joita tullaan hyödyntämään, kun monialaista yhteistyötä kehitetään Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alueella.
Teoreettinen viitekehys muodostui sekä koulun että lapsiperhepalveluiden keskeisistä käsitteistä. Myös moniammatillinen yhteistyö ja sen haasteet, sekä nuoren ja hänen perheensä osallisuus muodostuivat hankkeessa tärkeiksi teemoiksi.
Tämän kehittämishankkeen tutkimusaineisto kerättiin Bikva-arviointimallin mukaisesti ryhmähaastatteluilla neljältä eri tasolta: nuorilta, joilla on ollut pitkittyneitä koulupoissaoloja, lapsiperhepalveluiden ja koulun työntekijöiltä sekä molempien tahojen esimiehiltä. Tarkastelun kohteena olivat nuorten kokemukset heidän kohdallaan toteutuneista järjestelyistä sekä ammattilaisten kokemukset yhteistyöstä. Bikvan neljännellä tasolla tulokset esitetään paikallisille päättäjille.
Aineiston analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tulosten pohjalta kehitetyt toimenpidesuositukset ovat seuraavat: oikea-aikainen tukeminen, koulujen yhteneväinen työskentely, yhteistyön kehittäminen, tiedottamispolun kehittäminen ja Bikva-tyyppisen työskentelyn hyödyntäminen kehittämistyössä.