Ammattitaidol on välii : Fysioterapeuttien kokemuksia pitkäkestoisesta kotikuntoutuksesta hauraus-raihnausoireyhtymäpotilailla
Hyyryläinen, Marika; Kolehmainen, Maarit; Vento, Elisa (2018)
Hyyryläinen, Marika
Kolehmainen, Maarit
Vento, Elisa
Saimaan ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018092015257
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018092015257
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) KauKoIKÄ-hankkeessa kotikuntoutusta toteuttaneiden fysioterapeuttien kokemuksia hauraus-raihnausoireyhtymäpotilaiden (HRO) pitkäaikaisesta kotikuntoutuksesta. KauKoIKÄ-hanke on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jossa selvitetään lonkkamurtuma- ja HRO-potilaiden vuoden mittaisen kotikuntoutuksen vaikutusta palvelutarpeeseen ja toimintakykyyn. KauKoIKÄ-hanke jatkuu vuoden 2019 loppuun. Ikääntyneiden kotiin tuotavat hoiva- ja kuntoutuspalvelut ovat lisääntyneet viime vuosina runsaasti laitoshoitopaikkojen vähennyttyä. Eksote on ollut Suomessa alusta asti vahvasti mukana kehittämässä kotikuntoutuksen mallia. Kotikuntoutusta on toistaiseksi tutkittu melko vähän ja fysioterapeuttien kokemuksia siitä ei aiemmin ole tarkasteltu.
Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, ja se oli tosiaikainen, taakse suuntaava poikittaistutkimus. Tiedonkeruumenetelmänä opinnäytetyössä käytettiin kirjallisuuskatsausta sekä teemahaastattelua. Haastatteluihin osallistui kolme fysioterapeuttia, kaikkiaan 24:stä KauKoIKÄ-hankkeessa kotikuntoutusta toteuttaneesta fysioterapeutista. Haastatteluista saatu materiaali analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin keinoin.
Haastatteluista nousi esiin yhteistyön merkitys niin fysioterapeutin, kuntoutujan, omaisten kuin hoitohenkilöstönkin välillä. Fysioterapeutit kokivat oman roolinsa erittäin tärkeänä suunnitellessaan kuntoutusprosessia yhteistyössä kuntoutujan kanssa. Kuntoutuja oli kuntoutuksen keskiössä ja hänen roolinsa oli tärkeä sekä kuntoutuksen tavoitteiden suunnittelussa että varsinaisessa kuntoutuksen toteutuksessa. Fysioterapeutit kokivat, että heidän ammattitaidollaan, ammatillisella suuntautumisella ja moniammatillisella yhteistyöllä oli suuri merkitys HRO-potilaiden toimintakyvyn kohentumisessa. Fysioterapeutin ja kuntoutujan välinen suhde koettiin tärkeäksi kuntoutusta edistäväksi tekijäksi. Koti kuntoutusympäristönä oli haastattelujen perusteella erittäin hyvä. Useimpia harjoitteita ei olisi pystytty simuloimaan toimipisteellä, ja usein kuntoutuksen alussa kuntoutujan toimintakyky oli haaste jo toimipisteelle siirtymisessä. Kuntoutuksen pitkäjänteisyys ja progressiivisuus koettiin oleellisina HRO-potilaan toimintakyvyn kehittymisen kannalta. Kuntoutuksen tulisi olla vähintään kuudesta kymmeneen kuukautta kestävää, jotta tuloksia on mahdollista saavuttaa.
Aihetta voisi jatkossa syventää tutkimalla ravitsemuksen merkitystä ikääntyneen kuntoutumisen edistäjänä. Myös tietoa moniammatillisuuden merkitystä kuntoutumiseen ja kustannusvaikuttavuuteen olisi hyvä selvittää.
Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, ja se oli tosiaikainen, taakse suuntaava poikittaistutkimus. Tiedonkeruumenetelmänä opinnäytetyössä käytettiin kirjallisuuskatsausta sekä teemahaastattelua. Haastatteluihin osallistui kolme fysioterapeuttia, kaikkiaan 24:stä KauKoIKÄ-hankkeessa kotikuntoutusta toteuttaneesta fysioterapeutista. Haastatteluista saatu materiaali analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin keinoin.
Haastatteluista nousi esiin yhteistyön merkitys niin fysioterapeutin, kuntoutujan, omaisten kuin hoitohenkilöstönkin välillä. Fysioterapeutit kokivat oman roolinsa erittäin tärkeänä suunnitellessaan kuntoutusprosessia yhteistyössä kuntoutujan kanssa. Kuntoutuja oli kuntoutuksen keskiössä ja hänen roolinsa oli tärkeä sekä kuntoutuksen tavoitteiden suunnittelussa että varsinaisessa kuntoutuksen toteutuksessa. Fysioterapeutit kokivat, että heidän ammattitaidollaan, ammatillisella suuntautumisella ja moniammatillisella yhteistyöllä oli suuri merkitys HRO-potilaiden toimintakyvyn kohentumisessa. Fysioterapeutin ja kuntoutujan välinen suhde koettiin tärkeäksi kuntoutusta edistäväksi tekijäksi. Koti kuntoutusympäristönä oli haastattelujen perusteella erittäin hyvä. Useimpia harjoitteita ei olisi pystytty simuloimaan toimipisteellä, ja usein kuntoutuksen alussa kuntoutujan toimintakyky oli haaste jo toimipisteelle siirtymisessä. Kuntoutuksen pitkäjänteisyys ja progressiivisuus koettiin oleellisina HRO-potilaan toimintakyvyn kehittymisen kannalta. Kuntoutuksen tulisi olla vähintään kuudesta kymmeneen kuukautta kestävää, jotta tuloksia on mahdollista saavuttaa.
Aihetta voisi jatkossa syventää tutkimalla ravitsemuksen merkitystä ikääntyneen kuntoutumisen edistäjänä. Myös tietoa moniammatillisuuden merkitystä kuntoutumiseen ja kustannusvaikuttavuuteen olisi hyvä selvittää.