Kiertotalousyrityksen liiketoimintamallin kehittäminen Lean Service Creation -menetelmää käyttäen
Lahti, Topias (2018)
Lahti, Topias
Lahden ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018122122787

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kehittää uusi liiketoimintamalli kierrätysalalle pyrkivälle yritykselle nimeltä MateMar Oy. Yritys on perustettu vuonna 2017 kahden ympäristöalan asiantuntijan toimesta. Liiketoimintamallin kehittämisen työkaluna on käytetty Lean Service Creation (LSC) menetelmää. LSC on Futurice Oy:n luoma palvelumuotoilu- ja tuotekehitysprosessi, koostuen käytännössä useasta eri työkortista, joiden avulla työstetään palvelukehityksen kannalta keskeisiä kysymyksiä.
Työssä tutkittiin Suomen jätehuollon nykytilaa kvalitatiivisin menetelmin. Lisäksi tarkasteltiin jätehuollon tulevaisuutta ja tarpeita tutkimalla niin kansainvälisiä kuin kansalli-sia kierrätystavoitteita. LSC -menetelmän mukaisten työkorttien täyttämisen parissa työskenneltiin kollektiivisesti. Työkorttien parissa työskenneltiin yksin sekä yhdessä yhtiökumppanin kanssa, lisäksi alan asiantuntijoiden ja potentiaalisten asiakkaiden haastattelut toimivat tärkeinä lähteinä.
Työn tuloksena saatiin luotua MateMar Oy:lle uusi innovatiivinen liiketoimintamalli. Malli perustuu konsultointiin ja jätteen välitykseen/kuljetukseen. Malli luo arvoa jätteen tuottajalle lajittelusta aiheutuvilla kustannussäästöillä, sekä Suomen valtiolle edesauttaen asetettujen kierrätystavoitteiden saavuttamista. Opinnäytetyön lopputuloksena käynnistettiin pilot -projekti kaupan alan yrityksen kanssa, jonka tarkoituksena on testata MateMar Oy:n liiketoimintamallia ja validoida arvolupaus.
Opinnäytetyön loppupäätelmäksi muodostui, että jätehuolto- ja kierrätysmarkkinoilla on tilaa ja tarvetta uudelle liiketoiminnalle. LSC -menetelmä oli työkaluna erittäin toimiva, ja sen avulla onnistuttiin opinnäytetyöprosessin aikana saavuttamaan konkreettisia tuloksia.