Nuorten syrjäytyminen ja alueellisen eriytymisen vähentäminen. Tutkimuskirjallisuuteen ja -raportteihin pohjautuva kartoitus

Abstract

Nuorten syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen vähentämistä tarkasteleva raportti kartoittaa tutkimuskirjallisuuteen, toimenpideohjelmiin ja hankeraportteihin perustuvan kuvauksen nuorten syrjäytymisen ja alueellisen eriytymiseen vähentämiseksi tehdyistä toimenpiteistä Suomessa. Kartoituksen kohderyhmänä ovat 15–29-vuotiaat nuoret, nuoret aikuiset ja nuoret perheet. Raportissa tarkastellaan sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti haastavimpien lähiöiden tilannetta, huono-osaisuuden kasautumista ja eriarvoisuuden kasvua. Raportti on kirjoitettu Turun kaupungin tilauksesta syksyllä 2018.

Raportissa taustoitetaan ja selitetään nuorten syrjäytymisen prosesseja, alueellisen eriytymisen taustatekijöitä sekä nuorten kokemaa lähiöelämää. Nuorten syrjäytymistä ja alueellista eriytymistä yhdistävät huono-osaisuuden kasaantumisen ilmiöt, syrjäytymisen ylisukupolvisuus sekä huono-osaisuuden notkelmat. Eriytymisen ehkäisemiseen pyrkivät toimenpiteet jakautuvat joko yksilöiden eriarvoisuuden kaventamiseen tai paikkaan kiinnittyviin keinoihin. Nuorten syrjäytymistä on ehkäisty sosiaalitoimen sekä nuorisotyön uudistamisen puitteissa, alueita on kehitetty kaupunkisuunnittelun sekä lähiöprojektin kautta. Keskustelua polarisaation kasvusta on käyty erityisesti eriarvoisuuden kasvuun liittyvän huolen kehyksessä.

Tutkimuskirjallisuuden sekä kotimaisten raporttien ja selvitysten kautta tarkastellut syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen toimenpiteet on jaoteltu ennaltaehkäiseviin, monialaisiin, osallistaviin sekä alueellisesti kohdennettuihin. Toimenpiteitä tarkastellaan yleisessä kehyksessä ja muutamien esimerkkien kautta. Useasti toimenpiteitä leimaa projektiluontoisuus ja interventioiden lyhytaikaisuus, vaikka yhteiskunnallisissa prosesseissa kyse onkin pitkistä ajanjaksoista ja jatkuvasta muutoksesta.

Nuorten syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen vähentämiseksi esitetään vahvistamaan nuorten väylää ympäröivään yhteiskuntaan. Tässä työllisyyden, työllistämisen sekä työelämätaitojen merkitys nuorten ulkopuolelle jäämisen estämisessä on keskeistä. Myös koulutusjärjestelmän toimivuus tulisi taata niin, etteivät laadulliset erot kasva alueiden välillä ja nuorten siirtymävaiheisiin ja erityisesti toisen asteen koulutukseen on riittävää tukea. Peruspalveluiden sekä varhaisen tuen alueellinen kohdentaminen monialaisen perhetyön, perhekeskusten sekä nuorisotyön avulla ovat keskeisiä syrjäytymisen ja eriytymisen ennaltaehkäisyä. Olennaista on myös saada nuorten oma ääni kuuluviin sekä alueiden nuorten integraation sekä sosiaalisen pääoman kehittäminen (luottamus, vastavuoroisuus ja itsetunto). Suositukset esitetään sosiaalisen pääoman vahvistamisen näkökulman kautta, jaoteltuina yhteisöä sitoviin (bonding) ja yhdistäviin (bridging) keinoihin.