Liiketoimintakaupoissa siirtyneiden työntekijöiden kokemukset haltuunotosta
Korhonen, Tuulia (2019)
Korhonen, Tuulia
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019060916240

Tiivistelmä
Taloushallintoalan digitalisoituminen ja sen mukanaan tuomat haasteet näkyvät tilitoimistojen arjessa. Pienet tilitoimistot eivät välttämättä enää selviä näistä haasteista, ja vaihtoehtona voi olla yrityksen myyminen. Suurempi yrityskoko tuo mm. mittakaavaetua ja auttaa selviytymään alan muutoksista.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia liiketoimintakaupoissa siirtyneiden työntekijöiden kokemuksia haltuunotosta. Työn tehtävänä oli myös selvittää haltuunottoprosessin kehittämis- ja parantamiskohtia. Tutkimusmenetelmänä oli kyselytutkimus. Kyselyn tutkittavana kohdejoukkona olivat Rantalaiselle liiketoimintakaupoissa siirtyneet työntekijät.
Tutkimuksen perusteella selvisi, että haltuunottoprosessia olisi muutettava suunnitelmallisemmaksi ja joustavammaksi. Tiedottamiseen ja johtamiseen pitäisi panostaa. Erityisesti muutosjohtamiseen panostaminen nähdään kehityskohtana. Haltuunoton kokonaiskuvan hahmottamiseksi olisi hyvä tehdä kuvaus prosessista. Tämän työn tulokset tarjoavat perustan prosessikuvaukselle.