Positiivista elämää
Kärenlampi, Jenni; Seppänen, Minni (2009)
Kärenlampi, Jenni
Seppänen, Minni
Kajaanin ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010102113879

Tiivistelmä
Human Immonodeficiency Virus (hiv) aiheuttaa tartunnan saaneelle elinikäisen infektion. Hiv:tä esiintyy
maailmanlaajuisesti. Vuodesta 1980 lähtien on Suomessa todettu toukokuuhun 2009 mennessä yhteensä
2451 hiv-tartuntaa. Hiv voi tarttua suojaamattomassa seksikontaktissa, veren välityksellä sekä
raskauden/synnytyksen aikana äidistä lapseen. Virus voi tarttua myös lapseen äidinmaidon kautta.
Suomessa elää noin 1600 hiv-positiivista ihmistä ja noin tuhannen arvioidaan kantavan tartuntaa tietämättään.
Tehokkaan lääkehoidon ansiosta hiv-positiivisen henkilön eliniän ennuste on lähes sama kuin
väestöllä keskimäärin. Valitettavasti sairauteen liitetään edelleen ennakkoluuloja ja vääriä uskomuksia,
jotka vaikeuttavat hiv-positiivisten elämään. Toisaalta asenteet turvaseksiä kohtaan ovat löystyneet ja
kehittynyt hoito on lisännyt vääränlaista turvallisuuden tunnetta. Asianmukainen ja jatkuva tiedotus
hiv:stä on keino ennaltaehkäistä hiv-tartuntoja ja ennakkoluuloja.
Kehittämistehtävämme tavoitteena on kirjoittaa tieteellinen artikkeli hiv:stä opinnäytetyömme pohjalta.
Tarkoituksena on tarjota hiv-tietoutta lehtiartikkelin avulla Sairaanhoitaja-lehden lukijoiden keskuudessa
sekä kertoa opinnäytetyöstämme.
Artikkelia laatiessa noudatimme Sairaanhoitaja-lehden omia artikkelin kirjoitusohjeita. Hyvän lopputuloksen
saavuttamiseksi luimme ja muokkasimme tekstiä useaan otteeseen ja pyysimme ulkopuolisen lukijan
mielipidettä.