Isovanhemmuus lapsiperheiden voimaannuttajana : -HyvinvointiTV®:n ohjelmatuotantona
Järvinen, Leena (2009)
Järvinen, Leena
Laurea-ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200903091631

Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää isovanhempien roolia lapsiperheiden voimaannuttajana perheiden arjessa. Tavoitteena oli suunnitella, toteuttaa ja arvioida isovanhemmuutta käsittelevä HyvinvointiTV-ohjelmakokonaisuus, selvittää millä keinoin isovanhemmat voivat olla tukena lasten lastensa perheissä sekä kuulla vanhempien käsityksiä isovanhemmuutta käsittelevän ohjelmakokonaisuuden sisällöstä.
Tutkimus on osa Laurea-ammattikorkeakoulun koordinoimaa HyvinvointiTV lastensuojelun kontekstissa -tutkimushanketta. Hankkeen ja sen osahankkeiden tarkoituksena on kehittää, tuotteistaa ja laajentaa käytössä olevan HyvinvointiTV:n avulla tapahtuvia hyvinvointipalveluita kotona asuvien lapsiperheiden tukemiseksi. Tutkimuksen lähtökohtana oli hankkeessa aiemmin toteutettujen asiantuntijahaastatteluiden pohjalta esiin noussut tieto, jonka mukaan vahvan tukiverkoston olemassaolo edistää lapsiperheiden arjessa selviytymistä. Isovanhempien katsottiin kuuluvan keskeisesti tähän tukiverkostoon. HyvinvointiTV lastensuojelun kontekstissa -pilottihankkeeseen osallistui yhteensä kolme lapsiperhettä. Ohjelmakokonaisuus käsitti yhteensä kaksi interaktiivista ohjelmalähetystä.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena toimintatutkimuksena ja analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineiston analyysin pohjalta isovanhemmuudesta lapsiperheiden voimaannuttajana muodostui kolme yhdistävää kategoriaa: yhteiselämän taidot,vierellä kulkeminen sekä arvojen siirtyminen. Jatkossa olisi tarpeellista tutkia edelleen, miten isovanhemmuuden roolia voitaisiin vahvistaa perhehoitotyön toimintamuotojen avulla ja miten isovanhempien mukaan ottamista voitaisiin paremmin hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnassa.