”Et voi olla näin hienoo, et kotiin tullaan minuu kattoo ja tuodaan joku taulu.” Kulttuuri kyläilee -hankkeen asiakaskokemuksia
Keränen, Anu (2019)
Keränen, Anu
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019091918922

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä kuvataan Kulttuuri kyläilee -hankkeen asiakaskokemuksia, nostetaan esille hankkeen kehittämiskohteita ja pohditaan kehittämismahdollisuuksia. Hanke pilotoitiin keväällä 2019 yhteistyössä Setlementti Louhelan kulttuuriluotsitoiminnan, Järvenpään alueen kotihoidon sekä Järvenpään taidemuseon kesken. Tavoitteena oli, että opinnäytetyötä voitaisiin käyttää hyväksi hankkeen arviointi- ja kehittämistyössä sekä toiminnan vakiinnuttamisessa.
Opinnäytetyön tietoperustana on taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset, osallisuus ja osallistuminen kulttuuritoiminnan viitekehyksessä, kulttuurin saavutettavuuteen liittyvät seikat sekä kulttuuriluotsitoiminta Suomessa. Aineistonhankinnassa käytin teemahaastattelun menetelmää, jonka analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Haastattelin neljään hankkeeseen osallistunutta ikäihmistä. Keskustelunomainen haastattelutilanne jätti haastateltaville tilaa omaan kerrontaan ja tilanteen tulkintaan.
Haastateltavien kokemukset kulttuurikyläilyistä olivat pääosin positiivisia ja miellyttäviä. He kokivat kulttuuriluotsit mukavina ja helposti lähestyttävinä. Luotsin kanssa oli luontevaa keskustella taideteoksesta ja samalla osallistujat saivat aikaa ja tilaa myös oman tulkinnan tekemiselle. Hyvinvointia lisääviä elementtejä kulttuurikyläilyissä oli useita: osallisuuden lisääntyminen, yksinäisyyden väheneminen, taide-elämyksen kokeminen ja uuden kokemuksen saaminen.
Kaikki haastateltavat kokivat, että kotoa lähteminen on hankalaa. Sen vuoksi oli positiivista, että tämän kaltaisilla hankkeilla viedään taidetta ikäihmisten koteihin. Toisaalta hanke kärsi osallistujapulasta, mikä voi johtua tiedottamisesta, asenteista tai jostain muusta syystä. Monella ikääntyneellä voi olla henkinen kynnys kutsua vieras kulttuuriluotsi omaan kotiin. Kehittämisehdotukset liittyivät lähinnä hankkeesta tiedottamiseen sekä kulttuurikyläilyn sisällön monipuolistamiseen.