Potilaiden käsityksiä kotona selviytymisestä lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen sairaalasta saatujen ohjeiden avulla

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa tietoa, jonka pohjalta fysioterapiaohjausta lonkan tekonivelleikkauksen yhteydessä voidaan kehittää siten, että se paremmin tukisi potilaan kotona selviytymistä. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten lonkan tekonivelleikkaus potilaat selviytyvät kotona sairaalasta saatujen fysioterapiaohjeiden avulla. Potilasohjaus sekä ohjauksen asiakaslähtöisyys on tärkeä osa fysioterapiaa ja aiheesta on tehty tutkimuksia melko vähän.

Opinnäytetyön yhteistyökumppaneita ovat Laurea-ammattikorkeakoulu, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) sekä Jyväskylän yliopisto. Haastatteluihin osallistui 10 lonkan tekonivelleikkauspotilasta. Osallistujat ovat iältään 60−80 -vuotiaita ja tämä oli heidän ensimmäinen lonkan tekonivelleikkauksensa.

Opinnäytetyössä käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Potilaita haastateltiin heidän kotonaan kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. Aineiston purkamiseen ja tiivistämiseen käytettiin aineistolähtöistä sisällön analyysiä.

Opinnäytetyön tulokset jaettiin kuuteen yläluokkaan 1)huoli kotona selviytymisestä, 2) kirjallisten ohjeiden tulkinnan vaikeus, 3) tunne selviytymisestä 4) läheisten tuki, 5) lisäohjauksen tarve ja 6) ohjauksen antama tuki. Huolimatta epävarmuuden tunteesta monissa kotiutumiseen liittyvissä asioissa potilaat yllättyivät siitä, kuinka hyvin he kotona lopulta selviytyivät ilmankin tukea ja olivat tyytyväisiä nykytilaansa.

Tulokset osoittavat, että on olemassa tarve kehittää fysioterapiaohjausta lonkan tekonivelleikkauksen yhteydessä, niin että se paremmin tukisi potilaiden kotona selviytymistä. Jatkotutkimuksissa voitaisiin selvittää, miten fysioterapeutit voisivat paremmin ennakoida potilaiden erilaisia tarpeita ennen leikkausta ja sen pohjalta muuttaa henkilökohtaisen ohjauksen sisältöä kotiutumisen yhteydessä.

The purpose of this study was to produce information to develop hospital physical therapy counselling to meet the needs of a hip arthroplasty patient in a more advanced and individual way. The aim of this study was to find out patients’ conceptions of coping at home with the help of hospital physical therapy counselling after a total hip arthroplasty surgery. The relevance of this study is the fact that patient counselling and patient-oriented approach has a significant role in physical therapy. There is still scant research conducted on the subject and there seems to be a need to develop physical therapy counselling towards a more patient-oriented direction.

This study is a part of a research project which involves Laurea University of Applied Sciences, the Hospital District of Helsinki and Uusimaa (HUCH) and University of Jyväskylä. The study included 10 patients at the ages of 60−80 years undergoing their first hip arthroplasty surgery.

Qualitative research method was used in this study. The data was collected by interviewing the participants individually at their home environment three weeks after hospital discharge. The interviews were recorded with a tape recorder and we used content analysis to process our study material.

The findings of the study were placed into six main categories: 1) the worry about coping at home, 2) the ambiguity in the therapeutic exercises and written instructions, 3) the emotional coping at home, 4) the support of the family, 5) the need for further counselling and 6) the support received through the counselling. Even though patients had anxiety about many factors involving coping at home after hospital discharge, they were surprised how well they coped at home with and without support and they were pleased with their present condition.

The findings show that there is a need to develop patient hospital counselling after total hip arthroplasty surgery so that the counselling supports patients better at home. In the future studies could be conducted on how a physical therapist could predict a patient’s individual needs before surgery, and modify the contents of counselling according to the patient’s needs after hospital discharge.