Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksen opettajan työssä
Härkin, Meri-Tuuli (2019)
Härkin, Meri-Tuuli
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019111921602

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka pedagoginen johtajuus näyttäytyy varhaiskasvatuksen opettajan työssä. Pedagoginen johtajuus, pedagoginen johtaminen ja jaettu pedagoginen johtajuus eivät ole edes tutkimuskirjallisuudessa niinkään yksiselitteisiä määritteitä, joten nämä käsitteet aiheuttavat vielä paljon ristiriitoja ja tulkinnan varaa. Tämän opinnäytetyön myötä syvennyin myöhemmin tarkastelemaan näitä johtajuuden käsitteitä. Pedagogisen johtajuuden ymmärtämiseksi tarvitaan kuitenkin ensiksi käsitys siitä, mitä itse pedagogiikka oikein on.
Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Touhula varhaiskasvatus Oy:n kanssa. Touhula järjesti keväällä 2019 pedagogista johtamista käsitteleviä työpajoja ympäri Suomea kohderyhmänään Touhulassa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat. Työpajoissa keskusteltiin varhaiskasvatuksen pedagogisesta työstä sekä sen johtamisesta. Pajoissa käytiin läpi myös sitä, mitä varhaiskasvatuksen opettajien ydintehtäviin kuuluu ja miten toiminnan suunnittelulle sekä arvioinnille järjestetään riittävästi työaikaa.
Tutkimustehtäväni oli analysoida työpajoista koostunutta kirjallista aineistoa laadullisen tutkimusmenetelmän avulla ja selvittää, miten varhaiskasvatuksen opettajat kokivat pedagogisen johtajuuden näyttäytyvän heidän arjessaan. Aineisto koostui työpajan aihealueeseen liittyvistä pohdintakysymyksistä, joiden pohjalta varhaiskasvatuksen opettajat kirjasivat ajatuksensa ylös paperille. Havaintojeni perusteella kokemukset pedagogisesta johtajuudesta olivat hyvinkin yhteneväisiä. Erityisesti lapsiryhmän pedagogisesta toiminnasta vastaaminen ja oman tiimin johtaminen nousivat keskeisesti esille.