Lasten auttaminen lähisuhdeväkivaltatilanteissa Keski-Uudellamaalla
Salonen, Juha-Pekka (2020)
Lataukset:
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004215489
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004215489
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli selvittää väkivaltaa kokeneiden lasten auttamista Keski-Uudellamaalla. Tavoitteena oli luoda auttamispolku osana Lyömätön Linja Keravalla -projektia. Toimeksiantajana oli Paasikiven nuorisokylän säätiön ja Lyömätön Linja Espoossa ry:n ylläpitämä Lyömätön Linja Keravalla -projekti.
Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimusasetelma muodostuu lasten kokeman lähisuhdeväkivallan teoreettisesta tarkastelusta, johon liitetään empiirisenä aineistona haastatteluaineisto lasten auttamistyöstä Keski-Uudellamaalla. Menetelmällisinä ratkaisuina olivat haastattelut eri Keski-Uudenmaan kunnissa kolmelle lasten kanssa työskentelevälle työntekijälle.
Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen. Suomessa tunnistetaan hyvin väkivallan tekijöiden ja kokijoiden auttamistarve, mutta lasten auttamisessa on vielä enemmän kehitettävää. Lasten auttamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että lapsi tulee kuulluksi ja otetuksi todesta ja rohkaistuu puhumaan kohtaamastaan väkivallasta. Lapsen on ensisijaisen tärkeää saada kokea olonsa turvalliseksi auttamiskeskustelujen aikana. Keskustelussa vahvistetaan lapsen turvallisuutta myös konkreettisten asioiden ja suunnitelmien avulla.
Tutkimuksessani tarkastelin lasten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa ja väkivaltaa kokeneiden lasten auttamistapoja Keski-Uudellamaalla ja näiden avulla pohdin, miten väkivaltatyötä lasten kanssa tulisi kehittää Keski-Uudellamaalla. Haastateltavat tunnistivat lasten kohtaaman väkivallan ja auttamisen tarpeen hyvin. Heillä oli myös halu kehittää työtä yhdessä ja lasten auttamiseen erikoistuneille työntekijöille nähtiin tarvetta. Tutkimukseni lopputuloksena syntyi malli väkivaltaa kokeneen tai todistaneen lapsen auttamisesta. Mallissa huomioidaan sekä lapsen saama oma apu että läheisten käynnit Lyömättömässä Linjassa, yhteistyö lähettävän tahon kanssa sekä mahdollinen jatkohoito lapselle ja perheelle. Tutkimukseni mukaan erityisesti jatkohoidon järjestämisen kannalta yhteistyö Lyömättömän linjan työskentelyjakson aikana on tärkeää. Jatkokehittämisen tarvetta on lasten ryhmämuotoisten auttamisen ja verkostoyhteistyön kehittämisessä. Lasten auttaminen on väkivaltatyössä keskeistä, minkä vuoksi auttamismallia on ollut tärkeää kehittää.
Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimusasetelma muodostuu lasten kokeman lähisuhdeväkivallan teoreettisesta tarkastelusta, johon liitetään empiirisenä aineistona haastatteluaineisto lasten auttamistyöstä Keski-Uudellamaalla. Menetelmällisinä ratkaisuina olivat haastattelut eri Keski-Uudenmaan kunnissa kolmelle lasten kanssa työskentelevälle työntekijälle.
Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen. Suomessa tunnistetaan hyvin väkivallan tekijöiden ja kokijoiden auttamistarve, mutta lasten auttamisessa on vielä enemmän kehitettävää. Lasten auttamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että lapsi tulee kuulluksi ja otetuksi todesta ja rohkaistuu puhumaan kohtaamastaan väkivallasta. Lapsen on ensisijaisen tärkeää saada kokea olonsa turvalliseksi auttamiskeskustelujen aikana. Keskustelussa vahvistetaan lapsen turvallisuutta myös konkreettisten asioiden ja suunnitelmien avulla.
Tutkimuksessani tarkastelin lasten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa ja väkivaltaa kokeneiden lasten auttamistapoja Keski-Uudellamaalla ja näiden avulla pohdin, miten väkivaltatyötä lasten kanssa tulisi kehittää Keski-Uudellamaalla. Haastateltavat tunnistivat lasten kohtaaman väkivallan ja auttamisen tarpeen hyvin. Heillä oli myös halu kehittää työtä yhdessä ja lasten auttamiseen erikoistuneille työntekijöille nähtiin tarvetta. Tutkimukseni lopputuloksena syntyi malli väkivaltaa kokeneen tai todistaneen lapsen auttamisesta. Mallissa huomioidaan sekä lapsen saama oma apu että läheisten käynnit Lyömättömässä Linjassa, yhteistyö lähettävän tahon kanssa sekä mahdollinen jatkohoito lapselle ja perheelle. Tutkimukseni mukaan erityisesti jatkohoidon järjestämisen kannalta yhteistyö Lyömättömän linjan työskentelyjakson aikana on tärkeää. Jatkokehittämisen tarvetta on lasten ryhmämuotoisten auttamisen ja verkostoyhteistyön kehittämisessä. Lasten auttaminen on väkivaltatyössä keskeistä, minkä vuoksi auttamismallia on ollut tärkeää kehittää.