Masentuneiden kokemuksia yksilöfysioterapiajaksosta Etelä-Karjalan keskussairaalassa

Abstract

Tämän kvalitatiivisen opinnäytetyön tavoitteena oli kuvailla masentuneiden kokemuksia yksilöfysioterapiajaksosta, jonka he aloittivat ollessaan Etelä-Karjalan keskussairaalan aikuispsykiatrian osastolla. Työssä selvitettiin masentuneiden kokemuksia vuorovaikutuksesta fysioterapeutin kanssa, terapeuttisesta harjoittelusta sekä manuaalisesta terapiasta ja fysioterapeutin kosketuksesta. Lisäksi tutkimushenkilöitä pyydettiin nimeämään fysioterapian osa-alue, josta he tunsivat hyötyneensä eniten omassa arjessa jaksamisessaan suhteessa oireisiinsa. Masentuneiden kokemusten kuvausta voidaan käyttää hyväksi psykofyysisen fysioterapian laadun ja vaikuttavuuden kehittämisessä.

Opinnäytetyö toteutettiin haastattelemalla kahta vaikean masennuksen sairastanutta naista, jotka olivat ottaneet työn tekijään yhteyden saatuaan heitä hoitaneiden fysioterapeuttien lähettämät saatekirjeet. Haastatteluja oli tarkoitus tehdä 3–5, mutta vapaaehtoisia osallistujia ei ilmoittautunut enempää. Haastateltavat olivat 18- ja 58-vuotiaita. Heillä oli takanaan kolme masennusjaksoa ja yli 35 fysioterapiakäyntiä viimeisellä masennusjaksollaan. Teemahaastattelut suoritettiin huhtikuussa 2011. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin, minkä jälkeen ne analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.

Masentuneet pitivät fysioterapiaa voimavaralähtöisenä ja progressiivisena tavoitteiden täyttämisenä. Vuorovaikutuksen fysioterapeutin kanssa he tunsivat vapautuneeksi, luottamukselliseksi ja turvalliseksi. Terapeuttinen harjoittelu oli masentuneiden kokemusten mukaan hyödyllistä, vaativaa mutta palkitsevaa, miellyttävää, mielenkiintoista ja yksilöllistä. Manuaalista terapiaa ja fysioterapeutin kosketusta pidettiin turvallisena, rentouttavana ja lihashuollollisena. Hyödyllisin näistä osa-alueista oli toisen haastateltavan mielestä vuorovaikutus ja toinen kuvasi kokonaisuutta hyödylliseksi.

Jatkotutkimusmahdollisuuksia tästä aiheesta olisivat esimerkiksi samankaltainen haastattelututkimus suuremmalla otoksella ja laajemman esitutkimuksen jälkeen mahdollisesti kvantitatiivisesti strukturoidulla kyselylomakkeella. Lisäksi jatkotutkimuksia olisi aiheellista tehdä siitä, miksi masentunut ei aina edes halua voida paremmin sekä siitä, miten fysioterapian hyödyt erityisesti terapeuttisen harjoittelun eri osa-alueilta saataisiin pysyvämmiksi potilaiden arkeen, jolloin fysioterapiasta saatuja keinoja osattaisiin käyttää hyväksi myös mahdollisen masennuksen uusiutumisen aikana.

The purpose of this qualitative study was to describe the experiences of depressed clients with an individual period of physiotherapy started while being treated on the adult psychiatric unit of the South Karelia Central Hospital. The experiences of depressed clients about interaction with the physiotherapist, about therapeutic exercise, and about manual therapy including touch were researched. In addition, they were asked to define the aspect of physiotherapy that was most helpful for them in their daily lifes related to their symptoms. This description of experiences of depressed clients can be used in the development of the quality and the effectiveness of psychophysical physiotherapy.

The thesis was carried out by interviewing two women who had severe depression. They had made contact with the researcher after receiving a cover letter from the physiotherapist who had treated them. The interviewees were 18 and 58 years old. They had gone through three periods of depression and had had over 35 sessions of physiotherapy the last time they had depression. Theme interviews were done in April of 2011. The interviews were recorded and transcribed. After that they were analysed using content based analysis.

The depressed clients experienced physiotherapy to be resource and goal oriented. Interaction with the physiotherapist was described as liberating, confidential and safe. According to their experiences, therapeutic exercise was helpful, demanding but rewarding, enjoyable, interesting and individualised. Manual therapy and the physiotherapists’ touch was safe, relaxing and muscle mending. The most helpful of these aspects of physiotherapy was interaction according to one examinee. The other client reported that the totality of the physiotherapy was helpful.

In the future this same topic might be researched using a larger group of interviewees, and after doing a more extensive prestudy, a quantitative study could be done with a structured questionnaire. Further studies should be made about why people with depression don’t even want to feel better and how the benefits of physiotherapy, especially the benefits of different parts of therapeutic exercise, could last longer in the patients’ daily living and be used again in case of relapse.