Ositus pesänjakajan näkökulmasta

Abstract

Avioliittolain varallisuusjärjestelmän mukaan aviopuolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avioliiton päättyessä omaisuuden jako perustuu omaisuuden puolittamisen periaatteelle, vaikka se omaisuus, joka puolisolla on avioliittoon mennessään ja jonka hän liiton aikana saa, on nimiperiaatteen mukaisesti hänen omaisuuttaan. Ristiriitaisesti siis avioliittolain peruslähtökohtana on puolisoiden omaisuuden erillisyys liiton aikana, kun taas liiton päättyessä pääsääntönä on puolitusperiaate.

Puolisoiden avioliiton aikana vallitseva aviovarallisuussuhde puretaan lopullisesti omaisuuden osituksessa. Siinä selvitetään ja vahvistetaan sitovasti, kuinka paljon kummankin puolison tulee saada avio-oikeuden alaista omaisuutta, yksilöidään tämä omaisuus sekä huolehditaan avio-oikeuden toteutumisen vaatimista varallisuuden siirroista. Toisin sanoen avio-oikeus realisoituu osituksessa.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata aviovarallisuusjärjestelmää ja erityisesti ositusta sen osana. Ositusta tarkastellaan pesänjakajan näkökulmasta ja työn pohjana on avioliittolain ja oikeuskirjallisuuden ohella pitkään alalla toimineen varatuomarin haastattelu. Tutkimuksessa käytetään hyväksi myös tutkijan omia kokemuksia sekä toimeksiantajan osituksiin liittyviä muistioita. Työssä haetaan näkemyksiä aviovarallisuusjärjestelmän toimivuuteen, käytäntöjen yleisyyteen ja siihen, miksi ositus päädytään toimittamaan pesänjakajajohtoisena toimitusosituksena eikä puolisoiden välisenä sopimusosituksena.

Johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että aviovarallisuusjärjestelmä kokonaisuudessaan koetaan toimivana, sillä useimmiten osituksessa päädytään puolittamisperiaatteen mukaiseen ratkaisuun. Tasinkoa pidetään tarpeellisena välineenä aviovarallisuussuhteiden tasoittamiseen. Tutkimuksen tuloksista ilmenee kuitenkin, että ihmisten tuntemus avioliittolaista on yllättävän heikko, ja tähän työssä pohditaan parannusehdotuksia.

According to the marital property system of the Marriage Act each spouse has a marital right to the property of the other spouse. After the dissolution of a marriage the distribution of the matrimonial property is based on the principle of equal distribution of property even though the property that a spouse has when entering into matrimony or what he acquires during a marriage shall remain his. Inconsistently the Marriage Act is based on the separation of property during a marriage while after the dissolution of a marriage the principal rule is equal distribution of property.

The matrimonial property regime is dissolved in the distribution of the matrimonial property. Its relevance is to sign and seal how much each spouse shall have marital property, individualise that property and take care of the possible transfers of all assets and liabilities. In other words the marital right to property realises in the division.

The purpose of this thesis was to describe the marital property system and especially the division. It is examined from the executor’s standpoint with the Marriage Act, legal literature and the interview of an executor with several years of experience as the source material. The researcher’s own experience and the commissioner’s memorandums concerning divisions are also used in the survey. The thesis seeks views of the functionality of the marital property system, normal practice and why the division is carried out by an executor instead of with the spouses’ consent.

As a conclusion one can say that the marital property system in its entirety is functional because most divisions end up in an equal distribution of the property. Adjustment in the partition of matrimonial property is considered a necessary instrument equalising the matrimonial assets. However, the study shows that the Marriage Act is surprisingly poorly known, to which this thesis gives proposals for improvements.