Tutkintakäytäntöjä kansainvälisessä ilmailun turvallisuustutkinnassa

Abstract

Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa, lentoturvallisuus on korkealla tasolla ja vakavat lento-onnettomuudet ovat harvinaisia. Turvallisuustutkintaviranomaisten tehtävä on tehdä turvallisuustutkintaa vakavista vaaratilanteista ja onnettomuuksista, jotta niistä saadut opit voidaan viedä turvallisuustyöhön vastaavien tapahtumien ehkäisemiseksi.

Tutkimuksen tavoite on käydä läpi turvallisuustutkintaprosessia tutkintaa osallisten valtioiden yhteistoiminnan näkökulmasta, jotta nykyiset ja tulevat tutkijat sekä neuvonantajina toimivat henkilöt etenkin pienissä valtioissa osaisivat varautua kansainvälisissä tutkinnoissa eteen tuleviin tilanteisiin.

Viitekehyksenä olivat muun muassa ilmailun onnettomuus– ja vaaratilannetutkintaa koskeva kansallinen ja kansainvälinen määräyspohja, ilmailuonnettomuuksien tutkinnan kehitys sekä lento-onnettomuuksien tutkintaprosessi ja teoria käytäntöyhteisöistä. Käytännön kokemukset pohjautuivat suurimmaksi osaksi haastateltujen tutkijoiden, neuvonantajien sekä omiin kokemuksiini tutkijana.

Tutkimuksen tulos oli, että kansainvälinen yhteistyö sujuu turvallisuustutkintojen aikana suurimmaksi osaksi hyvin ja osapuolet olivat yleensä sisäistäneet heitä koskevat oikeudet ja velvollisuudet. Tutkintaprosessin sujuvuus riippuu enemmän tutkintaviranomaisen työtavoista kuin viraston koosta.

Kehittämisehdotuksena on yhteystietojen selkeyden parantaminen sekä tutkintaviranomaisen omilla että EASA:n ja ICAO:n verkkosivuilla. Tutkintaa johtavan valtion tulee kiinnittää huomiota siihen, että se luo ja ylläpitää keskinäistä luottamusta tutkintaan osallistuvien valtioiden kesken. Tutkintaa johtavan valtion tulee pitää tutkintaan osallistuvat valtiot jatkuvasti ajan tasalla sekä arvostaa heidän panostaan muun muassa käsittelemällä huolellisesti kaikki tutkintaselostukseen tulleet lausunnot ja perustelemalla eriävät näkemykset. Tutkintaan osallistuvien valtioiden tulee toimittaa tutkintamateriaali ja vastata yhteydenottoihin kohtuullisessa ajassa. Omana johtopäätöksenä oli, että tutkintakokemuksia kannattaisi kerätä nykyistä enemmän ja jakaa niitä yhteisölle esimerkiksi tutkijoiden työpajoissa ja koulutuksissa.