Maankäytön ohjauskeinot kylien kaupungissa: Case Loviisan kaupunki
Leikas, Timo (2020)
Leikas, Timo
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020062319263

Tiivistelmä
Nykyinen Loviisan kaupunki on muodostunut kuntaliitoksella vuonna 2010. Tuolloin Loviisan maapinta-ala kasvoi noin 44 neliökilometristä noin 845 neliökilometriin. Uudessa Loviisan kaupungissa on paljon erilaisia kyläalueita. Kaupunkistrategian yksi teema on olla kylien kaupunki. Eri alueille sijoittuvien erilaisten rakennuspaikkojen tarjonnan kautta pyritään vaikuttamaan positiiviseen väestönkehitykseen.
Tutkimuksessa selvitettiin paikkatietokyselyn avulla kyläalueiden asukkaiden näkemystä kyläalueiden rajoista, kylien rakentamispaineesta ja kylien laadullisista ominaisuuksista. Kerätty aineisto oli runsas, ja sitä analysoitiin sisällönanalyysin keinoin sekä sijaintiin sidottuna paikkatietona että pelkkänä tekstinä. Saatuja kyläalueiden rajauksia verrattiin YKR-aineistoon ja vertailun perusteella määritettiin kyläalueiden rajat.
Tulosten perusteella todettiin, että YKR-aineiston ja kuntalaisilta kerätyn pehmeän paikkatiedon perusteella voidaan määritellä Loviisan kyläalueet. Kyselyn rakentamispainetta koskevan aineiston ja viime vuosina myönnettyjen rakennuslupien perusteella voitiin arvioida karkeasti kunkin kylän rakentamispainetta ja kullekin kyläalueelle soveltuvia maankäytön ohjauskeinoja.