Ikääntyvän omaishoitajan ergonomia
Aarnio, Katja; Mitrunen, Minea (2020)
Aarnio, Katja
Mitrunen, Minea
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020100821165

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa opastusvideo apuvälineistä ja niiden saatavuudesta Hiiden Omaishoitajat ry:lle. Työn tavoitteena oli, että Hiiden Omaishoitajat ry:n yli 65-vuotiaat omaishoitajat saavat tietoa ergonomiasta ja apuvälineistä, joita he voivat hyödyntää arjessa ja näin helpottaa arjen sujumista.
Tietoperusta muotoutui aiheen kannalta keskeisistä asiansisällöistä. Siinä tarkasteltiin ergonomiaa, apuvälineitä, ikääntyvää ihmistä ja omaishoitajuutta. Teoria pohjautui aikaisempiin tutkimuksiin ja kirjoitettuun tietoon. Tietoperustalla saatiin rajattua kehittämistehtävää.
Työ oli toiminnallinen opinnäytetyö, jossa tutkimusmenetelmänä käytetiin kvalitatiivista menetelmää ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Teemat muodos-tuivat kirjoitetun tietoperustan mukaisesti. Teemahaastattelun aineisto kerättiin kahden tunnin haastattelulla kuuden hengen ryhmältä. Ryhmä koostui pääsääntöisesti yli 65-vuotiaista Lohjan seudun omaishoitajista. Haastattelu toteutettiin Lohjalla Hiiden Omaishoitajat ry:n tiloissa. Työ analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysillä. Haastattelussa suurimmaksi ongelmaksi nousi hoidettavan kaatuminen.
Omaishoitajien haastattelun analyysin ja tietoperustan pohjalta tuotoksena syntyi opastusvideo erilaisista apuvälineistä, niiden käytöstä ja säädöistä sekä keinoja kaatuneen ylös nostamiseksi. Opastusvideo julkaistiin Hiiden Omaishoitajat ry:n tiloissa. Vuoden 2020 koronaviruspandemian vuoksi haastatteluun osallistuneet omaishoitajat kävivät yksitellen katsomassa videon ja antamassa palautetta. Palaute opastusvideosta kerättiin kyselylomakkeella, kvantitatiivisella menetelmällä poikkileikkausasetelmana ja analysoitiin määrällisen tutkimuksen menetelmällä. Palautekyselylomakkeiden perusteella puolet vastasi videon vastaavan tarpeita ja olevan hyödyllinen. Yli puolet ei osannut sanoa, oliko video tarpeeksi selkeä. Puolet vastasi videon olevan sopivan pituinen. Osa toivoi videosta pidempikestoisempaa ja yksityiskohtaisempaa. Suurin osa vastasi saaneensa videosta ideoita, joita voivat hyödyntää.
Hiiden Omaishoitajat ry:n edustaja arvioi videon hyväksi tiedonsiirron välineeksi käytettäväksi koulutuksissa. Joitakin videota selkeyttäviä asioita jäätiin kaipaamaan, kuten termistön tarkentamista ja enemmän tietoa joidenkin apuvälineiden käyttöön.
Jatkokehittämisehdotuksena opinnäytetyön tekijät toivovat toteutusta myös teknologisista apuvälineistä, koska teknologia lisääntyy koko ajan apuvälineissä.