Ikääntyvien yksinäisyys ja osallisuus: Osallistava tilaisuus Kevättalven kahvihetki
Nenonen, Raili; Ryynänen, Elina (2020)
Nenonen, Raili
Ryynänen, Elina
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020102121492

Tiivistelmä
Suomalaisista noin 36–39 % kokee silloin tällöin yksinäisyyttä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yli 75-vuotiaista viisi prosenttia kokee itsensä lähes jatkuvasti yksinäiseksi. Yksinäisyydellä tarkoitetaan useimmiten sitä, ettei ihmisellä ole läheisiä sosiaalisia suhteita, mutta käsite sisältää paljon muutakin. Osallisuudella tarkoitetaan mukana olemisen ja kuulumisen tunnetta. Osallisuus toimii vastavoimana syrjäytymiselle.
Tämä moniammatillinen toiminnallinen opinnäytetyö tehtiin toimeksiantona Karelia-ammattikorkeakoulun oppimis- ja palveluympäristö Voimalalle. Opinnäytetyön tarkoituksena oli järjestää ikäihmisille osallistava tilaisuus, jossa hyödynnettiin luovia ja toiminnallisia menetelmiä. Tavoitteena oli ikääntyvien osallisuuden lisääminen sekä yksinäisyyden tunteen lievittäminen voimavaralähtöisen toiminnan kautta. Opinnäytetyön tuotoksena syntyi opas aiheesta Voimalalle.
Tilaisuus koettiin palautteen perusteella tärkeäksi ja hyödylliseksi. Ikäihmisillä on tarve päästä keskustelemaan, joten keskustelupainotteiselle toiminnalle on tarvetta. Tilaisuuden pohjalta koottu opas tulee Voimalan käyttöön. Tulevaisuudessa Voimala hyödyntää opasta samankaltaisten tilaisuuksien järjestämisessä. Jatkokehitysideana on keskustelupainotteisen toiminnan kehittäminen osaksi seniori- ja hoitokotien arkea.