Kestävän kehityksen kyselyn uudistaminen Lahden varhaiskasvatuspalveluille
Klinga, Kati; Toimela, Tinja (2020)
Klinga, Kati
Toimela, Tinja
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020120726613

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä keskityttiin Lahden varhaiskasvatuspalveluiden käytössä olevan kestävän kehityksen kyselyn kehittämiseen, joka täytetään Lahden varhaiskasvatusyksiköissä vuosittain. Työn tavoitteena oli selvittää kehittämistarpeita kyselystä uudistamiskyselyn avulla ja tuottaa Lahden varhaiskasvatuspalveluille materiaalia kyselyn kehittämiseen. Työn tarkoituksena oli lisätä kestävää kehitystä osana päiväkotien jokapäiväistä toimintaa kestävän kehityksen kyselyn avulla.
Kysely toteutettiin Lahden 31 kunnallisen puolen päiväkodille. Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä päiväkodinjohtajille elokuussa 2020. Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisena opinnäytetyönä, määrällisen ja laadullisen tutkimuksen yhdistelmänä. Kehittämiskyselyssä käytettiin 5-portaista Likert-asteikkoa, sekä avoimia kysymyksiä, jotta saatiin mahdollisimman laajasti tietoa kestävän kehityksen kyselyn kehittämistarpeista. Kyselyn toteuttamisessa käytettiin Webropol -ohjelmaa, siihen vastattiin anonyymisti ja vastaaminen oli vapaaehtoista. Kyselyyn vastasi 29 päiväkodinjohtajaa 31 johtajasta, vastausprosentti oli onnistunut (94 %). Vastauksista esille nousi kestävän kehityksen kyselyn sähköistäminen ja nykyaikaistaminen.
Opinnäytetyön teoriaosuus käsittelee kestävän kehityksen ulottuvuuksia ja kestävää kehitystä varhaiskasvatuksessa suhteessa varhaiskasvatussuunnitelmaan. Teoriaosuudessa tarkastellaan myös, miten kestävän kehityksen toimintaa ohjataan ja tuetaan Lahdessa ja valtakunnallisesti.