Uuden maa-ainesalueen avaus
Salmela, Sanna-Leena (2020)
Salmela, Sanna-Leena
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020123030066

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee uuden maa-ainesalueen avaamista niin, että se
mahdollistaa tuotannon aloittamisen alueilla, joilla on lainvoimainen lupa maa-aineksien ottamiseen. Työ on tehty Destia Oy:n kiviaines- ja kiertotalousyksikön
käyttöön avausten suunnittelun ja toteutusvaiheen tueksi. Esimerkkinä käytetään
uuden kallioalueen avausta, joka toteutettiin osittain opinnäytetyön aikana.
Työn teoriaosuudessa käytettiin alan kirjallisuutta, oppaita, maa-aineksien ottamista ohjaavia lakeja ja asetuksia, sekä Destialla kiviainesalalla työskentelevien
tai aikaisemmin työskennelleiden henkilöiden haastatteluita. Opinnäytetyön tavoitteena oli löytää avausten yleisimmät ongelmat, jotta niiden välttäminen olisi
jatkossa mahdollista, sekä tehdä muistilista tukemaan toteutusta.
Haastatteluiden perusteella maa-ainesalueet ovat lähtökohdiltaan erilaisia ja
avaukset täytyy suunnitella aina aluekohtaisesti. Toimivan maa-ainesalueen
suunnittelu alkaa jo luvan hakuvaiheessa, ja yleisimmät virheet avauksessa pystyttäisiin välttämään, jos toteutuksen suunnitteluun olisi mahdollista käyttää
enemmän aikaa.