Kehitysvammaisen lapsen kivun arviointi ja lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä voidaan hyödyntää kehitysvammaisen lapsen kivun hoidossa sekä millaisin menetelmin kipua voidaan arvioida. Tavoitteena oli saada koottua monipuolisesti tietoa erilaisista kivunhoito- ja arviointimenetelmistä, joita lastensuojeluyksikön työntekijät voivat käyttää hoitotyössä. Työ tehtiin yhteistyössä Rinnekodin lastensuojeluyksikön Kasvunkoti Martin kanssa.

Opinnäytetyön tietoperusta sisälsi kolme pääteemaa. Kehitysvamman määrittely osiossa kerrotaan kehitysvammaisuuden eri asteista, mahdollisista syntytekijöistä ja liitännäissairauksista. Lapsen kipu osio käsittelee kivun fysiologiaa, kivunhoitoa ja kivunarviointia sekä sen erityispiirteitä lapsilla. Lääkkeetön kivunhoito on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat fysikaaliset, kognitiiviset ja emotionaaliset kivunhoitomenetelmät. Jokaisessa osiossa on esimerkkejä kyseisistä menetelmistä.

Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä oli narratiivinen kirjallisuuskatsaus. Aineistonkeruu toteutettiin järjestelmällisellä tiedonhaulla neljästä eri tietokannasta ja lisäksi hyödynnettiin manuaalista hakua. Tiedonhaun avulla kirjallisuuskatsauksen aineistoksi valikoitui yhdeksän tieteellistä julkaisua, jotka analysoitiin teema-analyysimenetelmää käyttäen. Analyysissä käytettiin apuna värikoodausta erottamaan eri teemat toisistaan.

Kirjallisuuskatsauksen tutkimustuloksista ilmeni, että lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät ovat kivunhoidon perusta ja niitä voidaan käyttää yksistään tai lääkehoitoon yhdistettynä. Lääkkeettömiä menetelmiä oli tarjolla hyvin monipuolisesti erilaisiin kiputiloihin ja erilaisille ihmisille tarkoitettuna. Menetelmät voitiin luokitella emotionaalisiin, kognitiivisiin ja fysikaalisiin sekä muihin menetelmiin. Tutkimuksissa erityisesti emotionaaliset ja kognitiiviset menetelmät olivat yleisimmin käytössä ja hoitajat kokivat niiden olevan myös tehokkaimpia kivunlievitysmenetelmiä. Tutkimustulosten mukaan kipua voitiin arvioida tietyillä validoiduilla kipumittareilla. Kivun arvioinnin apuna voitiin käyttää myös lapsen omaa kokemusta tai henkilökunnan havaintoja erilaisista lapsen fysiologisista ja käyttäytymisen muutoksista.

Tutkimukset ja tietoperusta osoittivat kehitysvammaisten olevan heterogeeninen ryhmä, joten jokaiselle täytyy valita kivun arviointimenetelmä ja sopivat lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät yksilöllisesti. Kehitysvammaisten kivunarvioinnista oli haastavaa löytää tutkimuksia eikä niitä viime vuosina ole juurikaan tehty. Aiheesta olisi tärkeää tehdä lisää tutkimuksia sekä kehittää keinoja, miten levittää tietoa käytäntöön. Lisäksi tulevaisuudessa olisi tärkeää tehdä tutkimuksia, miten lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät saadaan tutummaksi lasten parissa työskenteleville, jotta niitä osattaisiin käyttää monipuolisemmin ja arvioida niiden tehoa osana kivun arviointia. Tämä opinnäytetyö antoi hoitohenkilökunnalle tutkittua tietoa siitä, millaisia kivun arviointimenetelmiä on olemassa kehitysvammaisille lapsille. Henkilökunnan tehtäväksi jäi arvioida, millainen kivunhoito- ja arviointimenetelmä lapselle on sopivin.