Alueellisen energiatehokkuuden lisääminen rakennetussa kulttuuriympäristössä Kiveriön pientaloalueella

Abstract

Lahden kaupungin strategisena päämääränä on olla kasvava ja elinvoimainen kestävän kehityksen kaupunki. Kasvavan väestömäärän asuttaminen kestävällä tavalla edellyttää yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja asumisen energiatehokkuuden parantamista. Tämän opinnäytetyön päämääränä oli selvittää miten osin yksityisessä omistuksessa olevia, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita pientaloalueita voidaan ohjata energiatehokkaaseen ja ilmasto- ja energiastrategiaa noudattavaan, kestävän kehityksen mukaiseen tiivistyvään rakentamiseen. Vastaavia kohteita on useissa Suomen kaupungeissa, mutta tietoa, miten alueellisen energiatehokkuuden tehostamispyrkimykset voidaan toteuttaa tällaisissa kohteissa, ei ole aiemmin ollut. Lisäksi työssä haettiin kynnysarvoja sille, milloin yhdyskuntarakenteen tiivistämisen haitat alkavat muodostua hyötyjä suuremmiksi.

Opinnäytetyössä tarkasteltiin kirjallisuuden, paikkatietomenetelmien ja viranomaisyhteistyön sekä energia- ja päästölaskelmien avulla Kiveriön kaupunginosassa sijaitsevan Suopuiston pientaloalueen täydennys- ja lisärakentamisen, rakennusten energiatehokkuuden parantamisen ja hajautetun energiantuotannon käytön mahdollisuuksia ja vaikutuksia.

Työn tulokset osoittavat, että ohjaamalla rakentamista asemakaavoituksella ja rakentamistapaohjeilla voidaan alueellista energiatehokkuutta lisätä ja hiilidioksidipäästöjä vähentää nykyisten rakennusten perusparantamisella ja lämmitysjärjestelmän muutoksilla, liikennettä vähentävällä ja alueen arvokkaat ominaispiirteet säästävällä täydennys- ja lisärakentamisella, uusiutuvan energian hyödyntämisellä, energiansäästöllä ja käyttämällä puuta rakennusmateriaalina. Täydennys- ja lisärakentamiskohteiden selvittämisessä viranomaisyhteistyö ja maastotarkastukset ovat ratkaisevassa asemassa. Kulttuuriympäristöaluetta ei tule tiivistää, mikäli alueen arvokkaat ominaispiirteet tai muut ominaisuudet, kuten ekosysteemipalvelut, eivät kestä sitä. Työ osoittaa, että yleispätevien kynnysarvojen määrittäminen yhdyskuntarakenteen tiivistämisen haitallisille vaikutuksille on hankalaa vaikutusten monimuotoisuuden ja eri aikakausilta peräisin olevien alueiden erilaisten ominaispiirteiden vuoksi. Täydennys- tai lisärakentaminen edellyttää hankkeen hyötyjen ja haittojen tapauskohtaista arviointia, ja suunnittelussa tulee aina noudattaa varovaisuusperiaatetta.

The city of Lahti has a strategic aim for sustainable growth and development. Settling the increasing population in a sustainable way requires the prevention of urban sprawl by complementary building and increase in the energy efficiency of housing. These actions, however, may have restrictions in residential areas that have cultural historic values. The objective of this study was to investigate how areas of detached housing that have cultural historical values could be guided to complementary building in a sustainable way. Similar residential areas are located in many Finnish communities, but so far there are no studies on how the energy efficiency could be increased in these areas and what the thresholds are when the cons of complementary building become greater than the pros.

The detached housing area of Suopuisto located in the Kiveriö district some 2 km north-east from the city center was used as an example in this study. The possibilities for complementary building, the increase in the energy efficiency of low-rise houses and the use of distributed energy production as well as their effects were assessed by using literature, geographic information system methods, energy and emission calculations and by collaboration with authorities.

This work emphasizes the importance of detailed plans and building instructions as the principal guiding methods leading to increase in the energy efficiency and decrease in the carbon dioxide emissions of residential areas. These objectives can be reached by building renovations and change in heating system, decrease in traffic due to building into pedestrian or public transport zones, use of renewable energy, energy saving and by using wood as building material and fuel. Collaboration with authorities, especially museum authorities and field investigations are essential for the success of complementary building. During this work, it was found that complementary building should not be done in a built cultural environment, if the valuable features of the area would not stand it, or if other features, such as the local ecosystem services, would be endangered.

The results seem to indicate that general thresholds for the negative effects of complementary building are difficult to address because the effects are diverse and because each residential area have their own, age and building type related characteristics. Therefore, area specific assessment is required. In addition, the precautionary principle should always apply in planning.